III OSA. Uskonasiat

 

 

1. Luku

 

Kristinusko

 

 

 

Seuraavassa esitetään tietty näkemys kristinuskosta. Tarkoitus on lähinnä korostaa sitä seikkaa, että Kristuksen kirkon rakentami­nen on Jumalan oma asia, ei pelkästään inhimillinen asia, vaan ennenkaikkea jumalallinen asia. Myös selvitetään eroa tiedon ja uskon välillä, eli lähinnä menetelmiä, joilla uskonasioissa voi saada selville totuuden, erotukseksi tieteissä käytettävistä mene­telmistä.

    Kyseessä ei ole ammattiteologin esitys teologiasta, vaan mie­lipiteiltään kristi­tyn intellektuellin enemmänkin harrastelijamainen esitys ajatuksistaan. Teologialle on äärimmäisen tärkeätä, että sellaisetkin ihmi­set, jotka eivät ole teologeja, joskus esittävät käsityksiään. Me sitoutumattomat olemme vapaita sanomaan mielipiteemme, kirkkojen johtajat ym teologit eivät aina ole. Ja us­konasioiden käsittely kuuluu oleellisena osana filosofiaan, niin­kuin aikaisemmin jo todettiin. Tässä kohtaan filo­sofien mielipiteet vaihtelevat täydellisestä ateismista erilaisiin ”filosofien jumaliin”, jotka useimmiten poikkeavat huomattavasti kirkkojen käsityk­sistä.

    Tämän filosofin Jumala on kristinuskon ja juutalaisten Jumala, Israelin Jumala, Aabrahamin, Ii­sakin ja Jaakobin Jumala.

 

 

 

            1. Menetelmä

 

 

Voidaksemme vastata kysymyksiin, mitä kristinusko oikein on, ja mikä on oikea kirkko, on ensin vastattava kysymykseen siitä, millä menetelmällä uskonasioista voi saada tietoa ja ymmärrystä.

    Asioita ei voi ratkaista samalla tavalla kuin tieteissä, sillä tiede ei ole sillä tasolla, että sen avulla voitaisiin ratkaista edes perus­kysymys, kysymys Jumalan olemassaolosta. Tieteellisesti ei tie­detä, onko Jumala olemassa, ja tästä syystä erittäin monet tie­demiehet ja filosofit ovat sitä mieltä, että Jumalaa ei ole.

    Mutta jos oikein haluamme tietää totuuden, mikä on mene­telmä? Mikä oikein on menetelmä, kun tiede jättää meidät pu­laan? Mistä me, jotka tiedämme asian omasta mielestämme, mistä me sen tie­dämme? Tai jos otetaan jokin paikkansapitämätön us­konasia, esim sielunvaellusoppi, mistä tiedämme, ettei se ole totta? (1).

    Opilliset kysymykset voidaan ratkaista Raamatun pohjalta, katso­taan vain, mikä on Raamatun oppi asiasta, näin väitetään, mutta mistä sitten taas tiedämme, että Raamattuun voi luottaa? Ja mistä tiedämme, onko siinä kaikki opin kysymykset?

    On olemassa monta menetelmää, ja vasta nämä kaikki yhdessä antavat sellaisen keinon, jolla kaikki kysymykset voidaan rat­kaista. Kaikki alkaa seuraavanlaisesta tapahtumaketjusta:

    Aluksi täytyy olla jonkinlainen usko, täytyy olla jokin pyhä ko­kemus tai uskomus sydämessä tai omassatunnossa. Lähtien siitä uskosta, mikä kullakin on, on saavutettava niin paljon uskoa, että voi kysyä Jumalalta asioita rukouksessa. Tämä itse asiassa edel­lyttää uskoa Jumalan olemassaoloon, ja siinä mielessä usko tähän asiaan on oleellisin. Silti, vaikkei tätä perusasiaa uskoisi­kaan, voi sitä kuitenkin kokeeksi kysyä, jos kysyy rehellisesti ja avoimin mielin.

    Tämä Jumalan puoleen kääntyminen, rukoileminen, on pää­asia. Uskonnossa pitäisi olla kysymys jostakin todellisesta asiasta. Pi­täisi olla todellinen yhteys jonkin todellisen olennon kanssa. Ja pitäisi olla kysymys jostakin oikeasta asiasta, pitäisi olla yhteys juuri nimenomaan Jumalan kanssa eikä minkään vastapuolen henkiolennon kanssa.

    Ongelmaksi tulee siis, saammeko Jumalan vastauksia, ja miten pystymme ymmärtämään, mikä on vastausta ja mikä on vastaus Jumalalta.

    Asioiden ymmärtäminen tapahtuu jonkinlaisella vakuuttumi­sella oman sydämen kautta, ihmisen täytyy aika paljon muuttua, en­nenkuin hän pystyy tähän. Tosin jotkut vastaukset ovat niin sel­viä, ettei niistä voi erehtyä. Niistä ei sitten sen enempää tar­vitse keskustellakaan, paitsi että jotkut ihmiset luulevat selviksi sellai­sia vastauksia, jotka eivät vielä selviä ole. He eivät silloin  koskaan ole kokeneet täysin yksiselitteistä Jumalan läsnäoloa tai yhteydenottoa.

    Vakuuttumisessa oman sydämen kautta vaaditaan herkkyyttä ja harjaantumista toisaalta ja tervettä järkeä toisaalta. Uskon­suun­tien moninaisuudesta näemme, että ihminen helposti erehtyy us­komaan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Monta väärää pro­feettaa on lähtenyt maailmaan, sanotaan Raamatussakin.

    Siksi onkin rukoilemisen ja kuuntelemisen lisäksi Pyhien Kir­joi­tusten tunteminen tärkeää. Jos Jumala puhuu meille rukouk­sessa, miksei hän puhuisi myös kirjallisten tekstien välityksellä? Pyhissä Kirjoituksissa on Jumalan kertomus niistä asioista, jotka hän erityisesti ha­luaa meille kertoa. Nykyisessä New Age- pai­neessa tämä on hel­pottava havainto, okkultisessa (salatieteellisessä) tiedossa on paljon tärkeitä ja kiehtovia asioita, mutta vaikka ne ovat tosia osittain, Jumala ei ole halunnut niitä meille kertoa, vaan hän ha­luaa, että luemme ennenkaikkea Pyhät Kirjoitukset ja lähestymme häntä sitä kautta, sitäkin kautta voivat tulla ennenpitkää kaikki ast­raalivaellukset ym hauskat asiat, ja silloin ne tulevat turvallisesti ja oikeassa järjestyksessä. Jumalan oikea käsi on iloja täynnä, sa­notaan Raa­matussa. Eikä meidän pidä pyrkiä okkulttiseen tietoon, vaan parannukseen ja kaikkiin normaaleihin asioihin. Autuaita ovat hengellisesti köyhät.

    Pyhät Kirjoitukset ovat Jumalan Sanaa. Jos ihminen yrittää päästä perille uskonasioista pelkällä hengen johdatuksella, hän eksyy, hurmahenkisyyteen tai muuten.

    Mistä me sitten tiedämme, että Pyhiä Kirjoituksia pitäisi kun­nioit­taa Jumalan Sanana? Me voimme tästä saada todistuksen omassa sydämessämme, Jumala voi sanoa sen meille niin selvästi, ettei asiasta  voi erehtyä. Ja tekstit myös vakuuttavat, kun niitä lukee. Eikä meidän tarvitse loppujen lopuksi niihin uskoakaan, ellei meillä tällaisia kokemuksia ole (2).

    Pyhien Kirjoitusten kohdalla on se vaikeus, ettemme tiedä, mitkä kaikki kirjoitukset on laskettava tähän joukkoon. Protes­tanttien vastaus tähän kysymykseen on Raamatun auktoriteetti. Opin pe­ruskysymyksistä ilmeisesti näin on ajateltava. Se, mitä evanke­liumi on, on kerrottu Raamatussa. Paavali on kirjeissään selvittä­nyt kaikki mahdollisuudet tehdä evankeliumista harha­oppi, ja tuominnut nämä harhaopit yksityiskohtaisesti, osoittanut, mikä niissä on väärin. Tässä mielessä Raamattuun voi opillisesti luot­taa, ja kun tässä on välillä kannatettu luterilaisia, niin se kan­natus tarkoit­taa tätä, he ovat ymmärtäneet Paavalinsa. Luterilai­sen myllyn läpi olisi jokaisen muun kristityn hyvä joskus käydä.

    Raamattu on myös Jumalan suurimpien profeettojen ja apos­tolien kirjoittama. Tässä mielessä sillä on erityisasema. Vaikka tulisi mitä tahansa uutta ilmoitusta, sen opillinen sisältö on ver­rat­tava Raamattuun. Jos löydettäisiin esim Pietarin omaelämän­kerta, joka voitaisiin jotenkin todeta autent­tiseksi, se sitten kyllä pitäisi liittää Uuteen Testamenttiin Apos­tolien tekojen kirjan jat­koksi tai muulla tavoin kaanoniin, ja siinä pitäisi olla sama evankeliumi eikä eri evankeliumi.

    Vaikka apostolit olivat vain ihmisiä, he toimivat Pyhän Hengen johdatuksella, ja vaikka Raamatusta saattaa puuttua joistakin asioista jotakin, on epätodennäköistä, että siinä olisi mitään kovin väärin, sikäli kuin se on oikein käännetty. Juutalaiset lainoppineet (fariseukset) ovat tosin jättäneet Vanhan Testamentin ulkopuolelle paljon tärkeää, mm Eenokin kirjan, ja ovat sensuroineet hieman tekstejä (2a). Onneksi meillä nykyään alkaa olla näistä tietoa Kuolleen Meren kääröistä ym löydöistä.

    Voiko sitten Raamatun lisäksi olla muita Pyhiä Kirjoituksia? Protestantit ovat varsin jyrkästi sitä mieltä, että pitäisi uskoa Raamattuun ja vain Raamattuun. Tätä myös perustellaan Raama­tulla, Ilmestyskirjan lopussa olevalla varoituksella, jossa sano­taan, että Ilmestyskirjan tekstiin ei saa lisätä mitään, eikä mitään siitä ottaa pois. Itsestäänselvää kuitenkin on, että tämä varoitus ei tarkoita sitä, etteikö voisi tulla lisää Pyhiä Kirjoituksia Jumalalta. Se tarkoittaa sitä, että olemassaolevia Pyhiä Kirjoituksia ei saa muuttaa tai vääristellä.

    Raamattu itsekin nimittäin todistaa, että on mahdollista tulla muutakin Pyhää Kirjoitusta kuin Raamattu. Esimerkiksi Johan­neksen evankeliumin lopussa sanotaan, että paljon muutakin oli mitä Jeesus teki, eikä koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa, jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, sanoo evankeliumin kirjoittaja luulevansa. Ja jo loogisista syistä, Juma­lan ikuisuuden ja kaikkivaltiuden takia, on selvää, että Jumalan työt ja ilmoitus ovat ikuisia ja jatkuvia. Myös esimerkiksi saar­noissa puhutaan Jumalan sanaa nykyajalle.

    Tärkeimmät todistukset ovat kuitenkin se, että tällaista Pyhää Kirjoitusta on olemassa, ja että on olemassa Raamatussa kerrotut Pyhän Hengen lahjat. Jos jollakin kristityllä on profetian lahja Py­hän Hengen lahjana, ja hän kertoo profetian ja tämä profetia kirjoitetaan ylös, eikö se ole silloin pyhä kirjoitus? Jos profetia on tarkoitettu koko maailmalle ja tulee profeetalle, se kuuluu kaanoniin.

    Raamatun pohjalta vain katsomme, onko uusissa kirjoituksissa esitetty evankeliumi sama evankeliumi kuin apostolien evanke­liumi. Jos se on eri evankeliumi, olkoon kirottu, Paavalin ohjeen mukaan, Raamatun opin mukaan; jos se taas on sama evanke­liumi, eikö siihen kirjaan sitten pitäisi uskoa? Paavalin sanoin:

 

”Olen hämmästynyt kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlai­seen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääris­tää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evan­ke­liumia, joka on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evanke­liu­mia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon ki­rottu.” (Gal 1:6-9)

 

Apostoleilla oli oikea evankeliumi, mutta siitä ei seuraa, että nykyisillä kirkoilla olisi totuus samalla tavoin hallussaan.

 

Tätä Paavalin lausuntoa on  nimittäin käytetty Mormonin kirjaa vastaan, ja väitetty, että mormooneilla on eri Kristus ja Mormonin kir­jassa on eri evankeliumi. Joseph Smithillehän enkeli toi taivaasta evan­keliumin. Kuitenkin kun Raamattuun ja Mormonin kirjaan en­nakkoluulottomasti perehtyy, on selvää, että niissä on sama evankeliumi eikä eri evankeliumi. Mormonin kirja on vain sel­ke­ämpi ja yksiselitteisempi, esimerkiksi lapsikaste, vauvakaste, kielletään, ja kaste on upotuskaste. Kaste suoritetaan sellaisen henkilön toimesta, jolla on siihen valtuus Jumalalta, ja kasteessa sanotaan seuraavat sanat: ensin kastettavaa kutsutaan nimeltä ja sanotaan sitten: ”Jeesuksen Kristuksen minulle antaman valtuu­den no­jalla kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.” Luterilainen kaste on vain ikäänkuin hätäkaste paremman odotuksessa.

    Kaikki tiedämme, että Raamattu on täsmällisen kastetavan suh­teen epäselvä, ja siitä johtuen eri kirkoilla on erilaisia traditi­oita ja käytäntöjä. Niiden käytännöt eivät tule Raamatusta, vaan kirkon traditiosta. Vapaat suunnat ovat Pyhän Hengen johdatuk­sella päätyneet varsin samanlaiseen käytäntöön kuin Mormonin kirja opettaa. Ja ortodoksit ovat tässä asiassa olleet ortodokseja, oikeaoppisia.

    Itse asiassa Ilmestyskirjan lopun varoitus epäsuorasti viittaa siihen, että joku on jo saattanut poistaa jotain Pyhän Kirjan teksteistä tai muuten muutella niitä. Se on myös inhimillistä ja luonnollista, kun tekstejä on kopioitu vuosisatoja. Mistä me sitten nykyään tiedämme, mikä kohta on oikein ja missä kohtaan vääristelyt ovat? Sen takia olisi ollut tär­keätä, ettei kukaan olisi sellaisia tehnyt, ja sen takia on tärkeätä, että Jumala on antanut meille Mormonin kirjan, jossa vääristelyjä ei ole, vaan iankaikkinen evankeliumi puhtaana. Sen takia, vaikka Raamattu on perusta, johon kaikkea uskontoa verrataan, Mor­monin kirja on puhtaampi ja täydellisempi teos, ja sen avulla pää­see lähemmäksi Jumalaa kuin minkään toisen kirjan avulla, niin kuin Jeesuksen Kristuksen profeetat (mormoniprofeetat) syystä sanovat.

    Tärkeä asia on myös Jumalan tahdon mukainen elämä. Kun ihmi­nen elää kristinopin mukaisesti, hän tulee tuntemaan, onko se oppi Jumalasta. Mutta minkä kirkon opin mukaan sitten pitäisi elää? Tai minkä Raamatun tulkinnan mukaan? Nykytilanne vaatii henkilökohtaista ilmoitusta, muuten ei tiedä, miten eläisi. Ja kristityllä on kyllä vapaus - mitä monetkaan lahkot eivät kyllä käytännössä tunnusta - elää ihan miten itse haluaa, kunhan yrittää parhaansa mukaan välttää syntiä. (Tulemme ikuiseen kysymyk­seen: mikä on syntiä? Vastaus: syntiä on se, jos et tule meidän hengelliseen vankilaamme  : )

    Paastoaminen ja mietiskely ovat myös hyviä menetelmiä, jos oi­kein haluaa paneutua johonkin asiaan.

    Nämä ovat menetelmiä ja niitä on syytä korostaa, ettei yritet­täisi pelkän järjen, tieteen, maallisen filosofian tai jonkin muun mene­telmän avulla. Nämä ovat menetelmät uskonasioissa ero­tuk­seksi normaaleista tieteellisistä menetelmistä, joita muissa asioissa käytämme. Silloin kun tieto ei riitä, nämä ovat tietenkin hyödylli­siä muutenkin elämässä.

    Tärkeintä on siis tutustua Raamattuun. Se on ainoa varma ma­jakka uskonasioiden loppumattomassa suossa, ellei sitten ole kehitysvammainen tai lapsi, tai evankeliumista tietämätön, jolloin muutkin majakat riittävät tai niitä ei tarvita.

    Raamatun lukemisen pitäisi tapahtua Pyhän Hengen johdatuk­sella. Se kertoo ikuisista ja monimutkaisista Jumalan asioista ja avautuu aina uudestaan samoistakin kohdista syvällisemmin ja syvällisemmin. Omat ennakkokäsitykset pitäisi unohtaa, kun al­kaa lukea Raamattua, ja yrittää nähdä aina uudestaan, mitä kus­sakin kohdassa sanotaan, siis pitää miettiä, mitä Raamattu siinä kohtaan sanoo, ja unohtaa kaikki tulkinnat. Pyhän Hengen joh­da­tuksella lukeminen merkitsee käytännössä rukoillen luke­mista. On pyydettävä rukouksessa Jumalan johdatusta lukemisel­leen.

    Silmät ovat ruumiin lamppu. Jos silmämme ovat vialliset, valo, jota saamme, voikin olla pimeyttä. Näin Jeesus sanoo Raama­tussa. Tämän voidaan käsittää juuri merkitsevän mm ihmisten suh­tau­tumista Jumalan sanaan, Jeesuksen oppiin, Raamattuun ym ilmoitukseen. Jos meillä on jokin oma tulkintatapa mielessämme kun luemme Raamattua, me näemme kaiken tämän tulkinnan va­lossa. Meidän pitäisi nähdä kaikki vain juuri niinkuin se on Raa­matussa, Raamatun valossa, ja sitten Pyhän Hengen johdatuksen valossa.

    Tällainen suhtautuminen uskonasioissa vastaa tieteellistä suh­tau­tumista kokemusperäisessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa me katsomme tosiasioita juuri sellaisina kuin ne ovat, ilman mitään vieraita lisiä. Kun muodostamme teorioita, näitä teorioita sitten testataan ja kehitellään jatkuvasti, että ne vastaavat parasta mah­dollista tieteellistä tietoa ja tosiasioita. Raamattua luettaessa on lisäksi katsottava: mitä siinä tarkasti ottaen lukee, missä yhtey­dessä asia on sanottu, mitä muissa kohdissa on samasta asiasta, onko ole­massa erilaisia käännöksiä, eli millainen alkuteksti on jne.

    Raamatun lisäksi luemme sitten myös muita mahdollisia pyhiä kirjoituksia ym kristillistä kirjallisuutta, rukoilemme, paasto­amme, mietiskelemme, yritämme elää Jumalan tahdon mukaisesti, ja harjoitamme uskontoamme kuuntelemalla saarnoja, menemällä kastelle, käymällä ehtoolli­sella jne. Tällaista menetelmää noudat­taen saavutamme totuuden kristinuskon asioissa. Se ei estä meitä muuten elämästä normaalia elämää, täyttä elämää, vaikka joskus taas täytyy hyvinkin konk­reettisesti myös erota ”maailmasta”, jumalattomista, omaan pii­riin.

    Omaan piiriin erottautuminen ei saisi johtaa mihinkään hengel­li­seen vankilaan, juuri kun on päässyt pakanallisista kahleista, vaan kristillinen vapaus tulee säilyttää. Kaikilla ihmisillä on vapaa tahto, eikä sitä pidä koskaan luovuttaa pois. Kristitty ihminen on nimenomaan vapaa ihminen, jota muut eivät pysty tutkimaan, mutta joka itse pystyy näkemään toisten läpi. Tämän vapauden monet lahkot ja kirkkojen sisäpiirit ja salaseurat yrittävät viedä ja panna ihmisen hengelliseen vankeuteen juuri kun hän on päässyt synnin orjuudesta. Ojasta allikkoon menemistä on moni hengelli­nen kääntyminen. Saatanalla on suuri valta kirkoissa ja lahkoissa  ja koko maailmassa, ja hän on mestariharhauttaja ja mestarihui­jari.

    Miksi sitten pitäisi valita kristinusko, siitä myöhemmin.

 

 

 

            2. Kristinuskon peruslähtökohta

 

 

Eri ihmisillä ja eri uskonsuuntauksilla vaihtelee lähtökohta, eli se, mitä ne uskovat ja  minkä mukaan ne yrittävät elää. Samoin ru­koilemista on monenlaista, pyhiä kirjoituksia on monenlaisia jne.

    Kun on kysymys kristinuskosta, on lähtökohta kuitenkin selvä. Kristinuskoa on se, mitä Jeesus Kristus opetti ja mitä alkuseura­kunta opetti saatuaan Pyhän Hengen lahjan. Hyvin pitkälle voimme uskoa, että tämä opetus on Raamatussa. Apostolit olivat kuitenkin vain ihmisiä ja erehtyväisiä, ja kristinusko on hajaantu­nut kiisteleviin kirkkoihin ja lahkoihin. On vaikeata nykyaikana tietää, minkälainen Jeesuksen Kristuksen kirkon oppi oikein alunperin oli. Jeesus myös suhtautui eri opetuslapsiin hieman eri tavalla, heillä oli hieman eri tehtävät. Johannes Kastaja, joka varmasti oli Jumalan mies ja siinä mielessä yhtä hyvä kristitty kuin opetuslapsetkin, oli aivan erilainen kuin opetuslapset.

    Nykyajan kirkkoja voimme perustellusti epäillä monissa asi­oissa ja monista syistä. Tämän takia on tärkeää korostaa näitä kahta edellä mainittua asiaa. On muistettava, mikä on menetelmä totuuden selville saamiseksi uskonasioissa, ja on muistettava, että lähtökohta ja majakka uskonasioiden loppumattomassa suossa on Jeesuksen oppi ja apostolisten seurakuntien oppi, sikäli kuin ne ovat ylipäätänsä enää tiedossa. Oleellisin osa tästä opista kuiten­kin ainakin pelastukselle tärkeiden asioiden suhteen on Raama­tussa. Kaste on sikäli poikkeus, että Raamatussa kasteen suorit­tamistapa esitetään epäselvästi, ja kaste on kuitenkin tärkeä pe­lastukselle.

    Tämä lähtökohta on hedelmätön, jos siitä seuraa kiistely alku­aikojen opin sisällöstä nykyajan teologisten tietojen pohjalta tai kiistely siitä, miten Raamattu olisi tulkittava. Lähtökohta on vain tarkoitettu teoreettiseksi perustaksi sille, mitä kristinusko oikein on. Kukaan ei voi väittää, etteikö juuri tämä olisi kristinuskoa.

    Ja vaikka Raamattu voidaan tulkita monella tavalla, niin jos siihen paneudutaan siinä hengessä kuin edellä on esitetty, siitä ei tule monta erilaista tulkintaa vaan yksi selkeä tulkinta. Eri asia on, että eri ihmisillä on eri tehtävät, eri paikka Kristuksen ruu­miissa eli Jumalan valtakunnassa tai kirkossa.

    Miksi Jeesuksen aikalaiset eivät uskoneet häneen? Juuri sa­masta syystä, miksi nykyään on monenlaisia kirkkoja ja Raama­tun tulkintoja. He eivät lukeneet Vanhaa Testamenttia oikeassa hengessä, eivätkä uskoneet ilmoitukseen ja todistukseen omalla kohdallaan, rukousvastauksiin. Vanha Testamentti ja Jeesuksen kuunteleminen oikeassa hengessä olisivat varmasti riittäneet us­komiseen. Jeesushan oli juutalainen ja hän vain selvitti, mitä juu­talainen uskonto oikein on nykypäivänä, silloisena nykypäivänä. Ei hänellä ollut väärää käsitystä uskonnosta, hänellä oli oikea käsitys ja vastustajilla väärä. Kyllä fariseukset ja muut kovasti uskovaisia olivat omasta ja muidenkin mielestä. Kuitenkaan he eivät uskoneet edes Jumalan omaa Poikaa. He uskoivat vain tiettyyn perinnäissääntöjen mukaiseen tulkintaan Vanhasta Tes­tamentista. He eivät rehellisesti kysyneet asiaa omatunnoiltaan eivätkä rukouksessa Jumalalta. Kaikki Vanhan Testamentin pro­feetat olisivat riemumielin uskoneet Jeesukseen, mutta fariseuk­set ym Jeesuksen aikalaiset juutalaiset eivät uskoneet. Te erehdytte, koska ette tunne kirjoituksia, sanoi Jeesus. Juutalaiset eivät tunteneet kaikkia kirjoituksia, eivätkä ymmärtäneet niitä mitä heillä oli.

    Nykyään uskomme kyllä Jeesusta, mutta harvoin sitä, mitä hän tänään meille sanoo. Meidän pitäisi uskoa esim Mormonin kir­jaan, Niilo Yli-Vainion kautta Jumalan meille antaman herätyksen ja karismaattisen liikkeen suureen merkitykseen ja kolmanteen Exodukseen, israelilaisten pian tapahtuvaan paluuseen ”pohjoisesta maasta”, myös kymme­nen kadonneen sukukunnan paluuseen. Se ei kyllä nyt ilmeisesti tarkoittanut ainakaan Neuvostoliittoa, kun sellaista ei ole enää ainakaan tällä hetkellä olemassa, niinkuin monet luulivat. Se voi tarkoittaa Venäjää, mutta ainakin kymmenen sukukunnan paluu voi tarkoittaa jotakin vielä ihmeellisempää, jota emme vielä oi­kein ymmärrä.

    Vaikka Raamattu on näin tärkeä uskolle kuin edellä on ker­rottu, ei siinä kuitenkaan ole kaikkea tietoa, mitä kristillisen kir­kon rakentamiseen tarvitaan. Tällainen puhe on protestanteille kauhistus, mutta kuitenkin juuri protestanttisten kirkkojen ha­jaannus on melkoinen todistus tästä; kaikki ne yrittävät parhaansa mukaan rakentaa Raamatun ”puhtaan sanan” pohjalle. Ja joka ta­pauksessa on väärin, jos Raamatun ulkopuolinen ilmoitus ja to­distus kielletään. Käytännössä näin ei tee kukaan, vaikka joku sellaista oppia teoreettisesti kannattaisikin. Jumalan Sanahan on aina ensin nimenomaan sanaa, puhuttua sanaa ja tekoja, myö­hemmin vasta siitä tulee Pyhää Kirjoitusta Jumalan johdatuksella.

    Kun Israel lähti Egyptistä, ei tietenkään ollut mitään Pyhää Kirjoitusta asiasta vielä, korkeintaan kirjallisia profetioita. Mutta tämä tapahtuma, ja se, mitä Jumala silloin puhui Mooseksen kautta, nimenomaan oli Jumalan Sanaa, Sanaa joka tuli lihaksi eli muuttui todelliseksi tapahtumaksi, Jumalan Sana, profetia ja käsky, joka tuli lihaksi, toteutui. Vasta myöhemmin tapahtumasta tuli osa Pyhiä Kirjoituksia. Jumalan Sanaa se oli jo ennen kuin se kirjoi­tettiin. Jumalan Sana ei ole koskaan pelkästään kirjoitettu Raa­mattu, vaan se on ennenkaikkea ne asiat, jotka ovat juuri me­nossa eikä niitä ole vielä kirjoitettu.

    Pääasia Sanassa on Jeesuksen lihaksi tulo, se on jo tapahtunut, se on Uudessa Testamentissa, se on Pyhänä Kirjoituksena, mutta pääasia siinäkin on se tapahtuma, eikä kirjoitus, pääasia on Sana, joka tuli lihaksi.

    Jumalan Sanan käsittäminen vain kirjoitetuksi Raamatuksi, siis sen sanominen, ettei Pyhiä Kirjoituksia enää tule, on sama kuin sanoisi Jumalalle: ”Suu tukkoon!” Juuri näinhän Jumalan Pojal­lekin sanottiin. Kun asian näin oikein syvällisesti ymmärtää, niin mikä voisi olla suurempaa kapinallisuutta kuin jatkuvan ilmoi­tuk­sen kieltäminen? Tästä opista, että Raamattu on Jumalan Sana, ja muuta sanaa ei ole eikä tule, on todellakin luovuttava. Ainoastaan Jeesuksen tulo lihaksi on jo kertakaikkiaan tapahtu­nut. Tästä lähtien odotamme Jeesusta vain samalla tavoin kuin juutalaiset, odotamme Messiasta, kuningasta, joka tulee voimas­saan ja murskaa jumalattomat. Se sana ei ole vielä toteutunut. Mystikkoina voimme tosin pyrkiä Jeesuksen - Jumalan - koh­taamiseen henkilökohtaisesti jo ennen sitä.

    Esimerkkinä siitä, ettei Raamatussa ole kaikkea, mitä kirkko tarvitsee, voidaan mainita kirkkojärjestys: pitääkö perustaa kirkko vai ainoastaan paikallisseurakuntia (baptistien mielipide), miten kastetaan, minkälaisia pappeja on kirkossa, onko apostolin virkoja nykyään kirkossa jne. Pääasia on kuitenkin, että siinä on evankeliumi niin tarkkaan selvitettynä ja apostoli Paavalin selit­tämänä, ettei evankeliumista mitenkään voi tehdä harhaoppia, jos Uuden Testamentin huolellisesti lukee. Alkuaikojen epäselvyydet ja ristiriidat apostolit pystyivät keskenään aina ratkaisemaan, ja Raamatun kirjoittamisen aikoihin kristinusko oli täysin yhtenäi­nen uskonto. Seurakunnista eronneet lahkot ja sisäiset harha­suunnat oli helppo nähdä harhaoppisiksi. Nykyajan harhaopit on vaikea tuomita sellaisiksi, kun tuomitsevilla seurakunnilla itsel­läänkin on harhaoppeja.

    Raamatusta ja kaikesta tähänastisesta ilmoituksesta puuttuu monia mielenkiintoisia asioita. Kuinka kävi Joosefille, Jeesuksen isälle? Miten Marian loppuelämä sujui? Ja kaikkien apostolien elämä ja työt, vaikka varmasti olivat Jumalan sanan toteuttamista, jäävät suurimmalta osaltaan Raamatun ulkopuolelle. Miksi ku­kaan ei kirjoittanut Pyhää Kirjoitusta Jerusalemin tuhosta v 70 ja 130 jKr, vaikka Jeesus oli sen ennustanut ja sitten se tapahtui? Mitä Jeesus opetti 40 päivää ylösnousseena olentona opetuslapsille? Varmasti kaikkea israelilaisten historiaa ja kristittyjen historiaa on apostolien kirjoittamana paljonkin piilossa maailmalta. Sitä mu­kaan kun sitä löytyy, se pitäisi liittää Raamatun teks­teihin, tai paremminkin se pitäisi liittää kaanoniin, hyväksyttyjen Pyhien Kirjojen kokoelmaan, vaikka Raamattu jäisi nykyiselleen, eli tehtäisiin uusi kokoelma Eenokin kirjasta, Tuomaan evankeliumista (ehkä) jne mitä nyt alkaa löytyä ja tehdään uusia ja aitoja. Näinpäin Raamattu Jumalan Sanana pitäisi ajatella eikä niin, ettei Pyhiin kirjoituksiin  enää mitään lisää tule.1

    Keskeisimmissä opinkohdissa selvästikin luterilaiset ja jotkut muut protestanttiset kirkkokunnat ovat oikeaoppisia sekä teolo­giassaan että käytännön opetuksessaan ja toiminnassaan. Val­tiokirkkoina - mikä on katolinen perinne ja menneisyyden yhteis­kuntajärjestelmistä juontuva menneisyyden jäänne - ja lapsikas­teen hyväksyessään ym ne kuitenkin silti ovat itsekin harhaoppi­sia. Niidenkin tunnustus on kauhistus Jumalan silmissä (3).

    Luterilaiset opettavat oikein pääasiat: mitä evankeliumi oikein on, miten Raamattu pitäisi siinä suhteessa tulkita, miten ihminen pelastuu jne, tässä suhteessa teologiassa voi luottaa luterilaisiin, vaikka luterilaisen kirkon tunnustus olikin kauhistus Jumalan silmissä ai­nakin 1800-luvun alussa.

    Herätysliikkeet ja vapaat suunnat (Vapaakirkko, helluntailaiset jne) opettavat oikein Jumalan voimasta ja Pyhän Hengen lah­joista, niin että on syytä kuunnella heidän kielillä puhumistaan ja profetointiaan jne. He kuitenkin usein unohtavat pääasiat evan­keliumista ja silloin menevät harhapoluille, hurmahenkisyyteen ym, eivätkä aina osaa itsekään erottaa henkiä, siis sitä, mikä henki on ihmistä itseään, mikä vihollisen henkeä ja mikä Jumalan henkeä, ja näiden alalajeja. Ihmisen henki ei ole pelkästään yksilöllinen ja psykologinen asia, vaan biologisia, sosiologisia ja kulttuuriasioita on myös vaikuttamassa, esimerkiksi monet tavat kirkoissa ovat kulttuurin tapoja eivätkä nimenomaan uskonnosta johtuvia, ja ihmisen sisällä on paljon tuntemattomia voimavaroja, jotka voivat aktivoitua hengellisissä kokouksissa ja muissa erikoistilanteissa, ja joita voidaan herättää ja harjoittaa.

    Mormooneilla taas on eniten tietoa kristinuskosta. Muut ovat tässä suhteessa heihin nähden aivan onnettoman tietämättömiä, ja silti pitävät oikeutenaan olla kuuntelematta mormoonien tietoja. Mormoonit usein käytännössä ja joskus teoriassakin unohtavat evankeliumin pääasiat ja menevät siinä suhteessa harhapoluille. Ja vaikka he puhuvat Jumalan voimasta, he eivät käytännössä ole siihen aina niin hyvin kosketuksissa kuin vapaiden suuntien kristi­tyt. Heillä on myös Jumalan pappeuden valtuus, niin että he ovat ylivoimaisia kaikista kirkoista (eihän ole varmaa, että mui­den kirkkojen kaste on oikea, suoritettu Jumalalta saadulla val­tuudella, koska katolinen kirkko luopui oikeasta kirstinuskosta jo alkuvuosinaan ja kaikki main-stream kirkot ovat sen tyttäriä), kunhan muistavat pysyä evankeliumissa ja opettaa oi­kein kuinka ihminen pelastuu. He korostavat liikaa omaa kirkko­aan ja korotusta, sitä että ihminen voi tämän elämän jälkeen ke­hittyä ja korottua jumal’olennoksi, kun pääasia olisi kuitenkin, että ihminen edes pelastuu taivaaseen. Ei korotustakaan kuiten­kaan ole kuin pelastuneille. Joka tapauksessa mormonikirkon kasvussa ja historiassa jokainen rehellinen ihminen näkee Jumalan työn Jeesuksen takaisintulon valmistelussa, samoin kuin herätysliikkeissä, helluntailiikkeessä ja karismaattisessa liikkeessä Raamatun ennustaman Pyhän Hengen vuodatuksen pakanoille viimeisinä aikoina.

    Ortodoksit ja katoliset puolestaan eivät ole vieläkään luopu­neet harhaopeistaan, vaikka uskonpuhdistuksesta on jo 400 vuotta. Heidän suuri merkityksensä on silti siinä, että he kirkas­tavat Kristuksen nimeä koko maailmalle. Ja juutalaiset ovat tun­netuin osa sitä pyhää Jumalan kansaa, Israelia. Mutta he eivät vielä usko Jeesukseen.

    Tämä kaikki on tapahtunut, että kirjoitukset kävisivät toteen: juutalaiset eivät uskoneet Jeesukseen, ja he ovat siitä saaneet kär­siä kovan - suorastaan hirvittävän (kristityiksi kirkoiksi itseään väittävillä olisi paljon anteeksipyydettävää juutalaisilta) - rangaistuksen, ja pakanat ovat muulla tavoin pahasti kompastuneet.

    Kaikki kirkot ovat siis vähän sellaisessa tilassa, että instituuti­oina, ihmisten kirkkoina, ne eivät ole Jeesuksen puolella vaan Jeesusta vastaan. Jeesuksen oma kirkko on näkymättömänä nii­den kaikkien sisällä, ja varsinkin ulkopuolella. Yksi lähtökohta on se, että me palvelemme vain Jeesusta, emme yhtäkään ihmisten kirkoista, Jumala on salattu kirkkojenkin sisällä. Tämä lienee to­tuus, vaikka se tekee kristillisen elämän kovin vaikeaksi heti jos rupeaa tarkemmin miettimään kaikkia teologisia kysymyksiä.

    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oli ilmeisesti oikea kirkko alkuaikoinaan, mutta voimmeko uskoa siihen nykyään, sen muodolliseen organisaatioon? Valtakunta on joka tapauksessa palautettu ja perustettu kristillisten kirkkojen luopumuksen jälkeen. Jumalan valtakunta on jo maan päällä toi­minnassa. Se jää jäljelle ja jumalattomat tuhoutuvat Jeesuksen ta­kaisin tullessa, alkaa tuhatvuotinen valtakunta. Hyvin pian. Jee­sus tulemuksessaan puhdistaa aivan ensimmäiseksi oman kirkkonsa (4), ja sitten hän kostaa verisesti kaikille väärien kirk­kojen väärille opettajille. Sitten hän tuhoaa jumalattomat ja pelas­taa kansansa, kirkkonsa ja ihmiskunnan jäänteet. Alkaa 1000-vuotinen valtakunta.

    Lapsenuskolla silti pärjää tässä kirkko-ongelmassakin. Kun vain uskoo kirkassilmäisesti kaikki, mitä oman kirkon johtajat opettavat ja noudattaa heidän kehoituksiaan, joihin he Raamatun mukaan eivät itse koske sormellaankaan, niin kristillinen elämä on aivan mukavaa ja helppoa. Katsokaa vaikka Jehovan todista­jia, kuinka raikkaita ja onnellisia he usein ovat, vaikka heidän johtajiensa oppien vääryys on hyvin luterilaisten ym ymmärrettä­vissä. On silti syytä tarkkaan katsoa, mihin kirkkoon menee, että voi säilyttää oman kristillisen vapautensa siltä osin kuin se on it­sekullekin tärkeätä. Kirkoilla on pahana tapana viedä ihmiseltä kristillinen vapaus. Hengellinen vapaus on hyvin tärkeä asia, ettei usko joka ikistä pikkumaista pykälää, mitä lahkoilla ja kirkoilla on.

    Kun hetki koittaa, on myös lähdettävä tästä Babylonista, jonka ihmisten kirkot muodostavat. Jokaisella ihmiselläkin on oma Exoduksensa. Mihin sitten pitäisi mennä? Jokainen ilmeisesti johdatetaan omaan paikkaansa. Ehkä pitäisi vaan pysyä kaikkien muodollisten kirkkoinstituutioiden ulkopuolella, ja kuulua vain Jeesuksen Kristuksen kirkkoon tai ehkä vain Jumalan Valtakuntaan, jos pääsee, ja mitä nämä sitten käytännössä ovatkin.

 

 

 

 

 

 

            3. Kristinuskon historia

 

 

200-400 vuoden sisällä Kristuksen maanpäällisen elämän jälkeen tapahtui Rooman valtakunnassa vähitellen jonkinlainen luopumi­nen alkuperäisestä kristinuskosta ja kirkko rappeutui. Näin kävi Lähi-Idässä, Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa, koko sillä alueella, mihin kristinusko oli levinnyt Palestiinasta. Oikeampi usko säilyi tietysti joissakin lahkoissa, mutta niitä ruvettiin vainoamaan ja tarkka tieto niiden kohtaloista on hävinnyt tieteellisestä histori­asta. Me emme tiedä, mitä kaikkea oikeaoppisille kristityille on tapahtunut.

    Oletamme myös ilman muuta, että Aasian keski- ja itäosissa, eteläisessä Afrikassa, Pohjois-Euroopassa, Tyynen Valtameren saarilla, Australiassa ja Amerikassa ei olisi Jeesuksen aikana, 2000 vuotta sitten, ollut mitään kristinuskoa. Tämä johtuu siitä, että kristinusko oli levinnyt koko Rooman valtakuntaan, joka muodosti suurimman osan tunnettua maailmaa, ja muusta maail­masta ei muutenkaan tiedetty paljon mitään. Luultiin, että muu­alla on vain barbaareja ja pakanoita. Näin luullaan vieläkin, ei ymmärretä, että muuallakin oli Jumalan johtamia kristittyjä.

    Jumala tietysti tunsi nämä muutkin maanosat, alueet ja saaret ja niiden ihmiset, samoin kuin hän tietysti tuntee myös muut täh­det ja niiden planeetat ja niiden asukkaat. Esimerkiksi merensaa­rista puhutaan usein hyvin korostetusti Raamatussa, ja tuskin se tarkoittaa pelkästään Välimeren saaria. Nyt tiedämme, että miltei kaikkialla oli ihmisiä jo 2000 vuotta sitten. Näistä kansoista on yleensä vain arkeologista tietoa, paitsi korkeakulttuureista, Kii­nasta, Japanista ym, joissa oli myös jo kirjoitustaito. Me emme tiedä, minkälainen uskonto milläkin kansalla oli. Kuitenkin Raa­matun mukaan itäisiltä mailta tuli kolme tietäjää juhlistamaan Jee­suksen syntymää. Tietäjät ja profeetat muiden kansojen kes­kuudessa ovat hyvinkin voineet tietää Jeesuksen syntymästä, työstä ja ylösnousemuksesta.

    Mormoonit väittävät, että Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Jumalana eräiden Amerikan intiaanien esi-isille, ilmeisesti Mesoamerikassa, mistä sikäläiset korkeakulttuurit ovat lähteneet. Mormonin kirjassa kerrotaan tämä Jeesuksen syntymän ohella maailmanhistorian valtavin mutta ihmiskunnalta paljolti salattuna pysynyt ta­pahtuma. Tämä väite on syytä ottaa täysin vakavasti, sillä jos Jumala on tahtonut tehdä näin, niin it­sestäänselväähän on, että hän on voinut tehdä niin. Muutenhan hän olisi kaukana kaikki­valtiaasta voimaltaan.

    Raamattu ei myöskään sisällä mitään sellaista, että voitaisiin väittää sen perusteella, että tällainen tapahtuma olisi Raamatun evankeliumin vastainen. Mormoonit väittävät, että Raamatun maininnat Jeesuksen ”muista lampaista” tarkoittavat juuri näiden intiaanien israelilaisia esi-isiä ja muita ryhmiä, jotka ovat lähte­neet Israelista, tehneet oman Exoduksensa. ”Muut lampaat” ei voi tarkoittaa pakanoita, koska Jeesus tunnetusti teki työtä vain israelilaisten keskuudessa. Kymmentä kadonnutta sukukuntaa se myös tarkoittaa näin ollen.

    Näinollen voidaan ajatella, että Jeesus on ilmestynyt muualla­kin maapallolla ylösnousemuksensa jälkeen. Emme vain tiedä, onko näin. Uskoa voimme näin, sellaista väitetään, ja me voimme kysyä Jumalalta onko näin. Ehkä historia tuo siihen valaistusta tulevina vuosina (5).

    Vanhassa maailmassa kirkko lähti vähitellen Kainin tielle ja vainosi ja tappoi kristittyjä toisuskoisia.

    Tämä on sujuva vertauskuvallinen tulkinta Raamatun veljes­murhalle (6). Kun Jumala osoittaa suosiotaan jollekin veljelle, ei­vät muut suinkaan aina rupea seuraamaan häntä ja oppimaan hä­neltä, vaan usein he rupeavat kadehtimaan häntä, vainoamaan häntä, ja lopulta tappavat hänet, jos vain voivat. Kamalaa, mutta juuri näin kävi jopa Jeesukselle, ja juuri näin on ollut kirkon his­toria. Tämä on Saatanan vaikutusta maailmassa. Saatana vastus­taa kaikin voimin, jotka eivät ole vähäiset, Jumalan työtä.

    Roomalaiskatolista kirkkoa, eräiden muiden vanhojen kirkko­jen ohella, voidaan pitää oikeana kirkkona siinä mielessä, että se jatkaa suoraa perinnettä alkukirkosta; mutta se on rappeutunut, luopunut kirkko. Sama pätee tietysti yhtä hyvin ortodoksiseen kirkkoon. Tapahtui niinkuin Jeesus oli profetoinut Pietarille: kun Pietari (kirkko) oli nuori, hän kulki minne tahtoi, mutta myö­hemmin hänet vyötti toinen (valtio), ja hän joutui menemään, minne ei halunnut (7). Tällaisella kuolemalla on kirkko kirkasta­nut Jumalaa (8). Raamattu sanoo, että tämä tarkoitti Pietarin henkilökohtaista kuolemaa (ilman tätä lausetta tämä kirkkoa koskeva profetia ei koskaan olisi läpäissyt Rooman kirkon tai sen kreikkalaisen edeltäjän sen­suuria), mutta voidaan se käsittää näin vertausku­vallisestikin. Kirkko oli alkuseurakunnan aikana sellainen kuin Jeesus ja Pietari tahtoivat, mutta myöhemmin se instituutiona joutui Rooman val­tion välikappaleeksi. Siitä Jeesuksen nimi ja maine silti vain kas­voivat, ja marttyyrien veri ja vanhojen opit kirkastivat oikeata kristinuskoa kansalle.

    Täydellinen tieto kristinuskosta katosi alkuseurakunnan jäl­keen, mutta rakkaus säilyi. Ja rakkautta ja puhdassydämisyyttä on pakanoillakin. Kaikissa kirkoissa kaikkina aikoina kristityt ovat voineet ymmärtää perusasiat ja säilyttää rakkauden sydämes­sään, mutta tiedossa kristinuskosta he ovat eksyksissä tänäkin päivänä. Tätä täsmällistä tietoa kristinuskosta ei tunnu olevan millään kirkolla, ehkä kuitenkin joillakin kristityillä, mutta usko­vatko muut heitä? Ja tieto on nyt osittain palautettu mormoni­kirkossa.

    Uskonpuhdistus oli hieno asia ja siinä saavutettiin monia tär­keitä asioita: ymmärrettiin uudestaan, mitä evankeliumi oikein on, ja jokaisen oli mahdollista tutustua itse Raamattuun ja yrittää olla henkilökohtaisessa suhteessa Jumalaan. Katolisen kirkon rappio osoitettiin todeksi historian tuomiolla.

    Kuitenkin myös luterilainen kirkko - ainakin luterilainen esi­valta - lähti heti alussa Kainin tielle, ja vapaakirkkojen jäseniä vainottiin, karkotettiin ja tapettiin, heitettiin jokiin jne.1

    Uskonpuhdistus oli ihmisten yritys kirkon uudistamiseksi ja Jumalan kirkon uudelleenrakentamiseksi palautumalla alkuperäi­seen oppiin. Ehkä adventistit ja Vapaakirkko ovat sitten vieneet tämän yrityksen pisimmälle.

    Luterilaiset pitäytyivät oikeassa evankeliumin ymmärtämisessä, mutteivät voineet eivätkä uskaltaneet siihen aikaan vielä sanoutua irti valtiosta, eivätkä täysin ymmärtäneet Jumalan voimaa ja Py­hän Hengen lahjojen merkitystä. He eivät jättäytyneet Jumalan voiman käyttöön. Muut protestantit eivät täysin ymmärtäneet Uutta Testamenttia ja Paavalin opetuksia siitä, mitä evankeliumi oikein on, vaikka vapaakirkoilla oli oike­ansuuntainen käsitys Py­hän Hengen työstä ja voimasta. Tämä protestanttisuuden ristiriita ja kaksijakoisuus on säilynyt nykyai­kaan ja on aiheuttanut kirkko­jen pirstoutumisen tuhansiksi lah­koiksi. Pirstoutumisen toisena syynä voidaan nähdä Raamatun epätäydellisyys, puutteellisuus mm kirkkojärjestyksen suhteen. Raamattu ei ikävä kyllä riitä auktoriteetiksi. Tarvitaan myös joku paavi tai profeetta, tunnustuskirjat tai traditio. Ja tarvitaan Jumalan voima kirkon työssä, muutenhan on kysymys vain ihmisten raamatuntulkintayrityksistä ja ihmisten harhaluuloista.

    Uskonpuhdistus oli lähinnä vain ihmisten yritys. Jumala ei il­mestynyt Lutherille ja sanonut: ”Perusta minulle kirkko!” niin­kuin Pietarille. Toisaalta kuitenkin Luther oli Jumalan yhteydessä elävä kristitty ja toimi useassa asiassa Jumalan johdatuksella. Luther halusi alunperin vain uudistaa katolisen kirkon, mutta käytännön tapahtumat pakottivat sitten uuden kirkon perustami­seen. Katolisen kirkon uudistus ei onnistunut, eikä luterilaisesta kirkosta tullut samanlainen kuin alkuseurakunnasta. Maailma ei ole koskaan oikein mielellään ottanut oikeaa kristinuskoa vas­taan, eikä ottanut silloinkaan protestanttisuuteen kääntyneissä maissa. Mutta maailma ei ole toisaalta voinut mitään jonkinlaisen kristinuskon valta-asemalle ja leviämiselle joka puolelle. Jeesus on käskenyt tehdä kaikista kansoista opetuslapsiaan, ja Jumalan käskyt ovat sellaisia, että ne ennenpitkää toteutuvat, yrittivätpä ihmiset mitä tahansa. Jeesuksen persoona kiehtoo kaikkien us­kontojen kaikkia uskovia.

    Jumalan kirkossa täytyisi Jumalan voida toimia ja määrätä tahtonsa mukaan ja ilmeisesti sen pitäisi myös olla Jumalan pe­rus­tama profeettansa kautta. Jos emme ajattele aivan muinaisia aikoja, niin lähinnä vain Israelin kirkko Mooseksen ja hänen seuraajiensa aikana oli tällainen, ja alkuseu­rakunta oli tällainen, myöhemmin kirkko instituutiona on lakan­nut noudattamasta Py­hän Hengen johdatusta, se on jopa tappanut kristittyjä veljiä. Vain nämä kaksi varmasti oikeaa kirkkoa tunne­taan historiasta, mutta voi olla, että on ollut juutalaisia, israelilai­sia ja kristittyjä ryhmiä, joita historia ei tunne, Euroopasta ja Is­raelista paenneita siirtolaisia, joilla on ollut parempi kirkko kuin katoliset, protes­tantit, ortodoksit ym ihmisten kirkot. Tämä tieto on ihmisiltä sa­lattu, epäuskon tähden, ja kun kolmesta tällaisesta ryhmästä ker­rotaan Mormonin kirjassa, kristikunta ei usko sitä. Mitä hyötyä Jumalan on kertoa tässä vaiheessa enempää tällaisia salaisuuksia, kun niitä ei kuitenkaan uskottaisi näinollen?

    Joko Jeesuksen Kristuksen kirkko on aina ollut jollakin tavalla maan päällä piilossa ja vainottuna - Jeesuksen sanan mukaan hel­vetin portit eivät sitä voita - tai sitten on totta, mitä mormoonit väittävät, että Jumala ilmestyi profeetta Joseph Smithille ja pe­rusti tämän kautta uudestaan kirkkonsa maan päälle. Kirkossa ei ole kysymys ihmisten asiasta vaan Jumalan asiasta.

    No, myös logiikan tähden on tähän lisättävä, että edellä maini­tuista vaihtoehdoista toisen tai toisen lisäksi myös tietysti mo­lemmat yhtä aikaa voivat pitää paikkansa.

    Kirkko, Jeesuksen kirkkona, Kristuksen ruumiina, on tietysti kaikki ne ihmiset eri kirkoissa, jotka Jeesus edustajikseen ja kan­nattajikseen hyväksyy, ja kaikki oikeat opit ja Jumalan palvelus­muodot, mitä se oikea muoto sitten onkin. Tämä teoreettinen lause ei silti riitä, ketkä ovat oikeat kristityt nykyaikana? Siitä myöhemmin lisää.

 

 

 

            4. Mitä on kristinusko?

 

 

Israelin erämaavaelluksen aikana Mooses ripusti vaskikäärmeen sauvan nokkaan, ja tähän vaskikäärmeeseen katsomalla israelilai­set paranivat käärmeenpuremista, joihin muuten kuoli (9). Tämä todellinen tapahtuma on samalla myös vertauskuvallinen. Uuden Testamentin tulkinta siitä on, että Jeesus on se vaskikäärme, hä­neen katsomalla ihmiset pelastuvat Taivaan Valtakuntaan ja ikui­seen elämään nykyään. Siinä on myös osuvasti määritelty kirkko ja krusifiksit: krusifiksi on kuollut käärme, ei saa tehdä jumalan­kuvia ja kumartaa niitä, 1. käsky! Koko kirkko on kuollut ja luo­punut, mutta koska se tekee tunnetuksi Jeesuksen nimen ja työn, se kirkastaa Jumalaa, eikä Jeesus puolestaan ole paha myrkky­käärme, vaan parantaa Saatanan pistoksista.

    Selväsanaisesti sanottuna se, mitä meidän ihmisten pitäisi tehdä, on siis uskoa Jeesukseen, uskoa evankeliumiin. Mitä mei­dän sit­ten pitäisi Jeesuksesta uskoa? Ennenkaikkea pitäisi ilmei­sesti us­koa se, että Jeesuksen ristinkuolema sovittaa meidät Ju­malan kanssa. Uskomalla se omalla kohdallamme todeksi, otta­malla näin se vastaan, katumalla syntejämme ja uskomalla ja saa­malla ne anteeksi Jeesuksen uhrin tähden, teemme kaiken, mikä on tar­peen ihmiselle pelastuksen omistamiseksi, kun lisäksi tämän us­kon omistaen menemme kasteelle. Varmaankin kaikki muukin Jeesuksen opista pitäisi uskoa, mutta tämä on silti pääasia us­kossa. Jos kysytään, mitä usko on, se on juuri tätä.

    Jumalan puoli tässä täytyy myös tietysti tapahtua, Jumalalta tulee armo, uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen lahja sekä Isä-Jumalan antama tulen ja Pyhän Hengen todistus Jeesuksesta. Jumala te­kee sen niinkuin tekee ja kenelle haluaa ja niin kuin haluaa Toisaalta, jos ihminen tekee oman osuutensa, Jumalan puoli on luvattu tapahtuvaksi, Jumala ilmeisesti lähinnä testaa jokaisen vilpittömyyden, Jumalaa ei voi pettää. Itkua, katumusta ja särjettyä sydäntä voi näytellä ihmi­sille, muttei Jumalalle. Tuli ja Pyhä Henki on kristikunnalta puuttunut, mutta se on tullut takaisin herätysliikkeissä, Jeesuksen Kristuksen kirkossa (mormonikirkossa), helluntailaisissa ja karismaattisessa liikkeessä.

    Tämä on kuitenkin siis yksinkertainen keino, vaikka eri ihmis­ten kehitys ja kääntyminen on erilaista. Keino on, että katsoo Kristukseen tällä tavoin, että ottaa hänen sovitustyönsä vastaan omalla kohdallaan, uskoo Jeesuksen sovittaneen syn­timme ja että tämä usko ja kaste tekevät meidät taivaskelpoi­siksi, puhtaiksi Jumalan edessä. Me emme itse pysty puhdista­maan itseämme synneistämme, vaan Jumala on tehnyt sen puoles­tamme, eikä meidän tarvitse muutakuin uskoa ja mennä kasteelle. Jos Jumalan puoli tässä asiassa ei tapahdu, jotain on silti mennyt pieleen, ja kastekysymys on ongelmallinen kristikun­nan hajaannuksen takia. Luterilaisen täytyy ilmeisesti aikuisena mennä ehtoolliselle ja ot­taa näin vastaan lapsikasteensa, jos haluaa py­syä vain luterilai­sena.

    Tämä on kysymys pelastuksesta, sitä ei saa sekoittaa kysy­myk­seen vanhurskauttamisesta, armosta, kirkon jäsenyydestä, paikastansa Jumalan valtakunnassa, korotukseen ym asioihin ja kelpoisuuteen niissä. Jeesuksen oppi on kuitenkin juuri oppi pelastuksesta, pääsystä taivaaseen, ja se on pääasia uskonnossa, ja parannuksessakin on pääasia tämä usko ja kasteelle meneminen. Uudestisyntyminen on sitten pro­sessi, joka on erilainen eri ihmisillä, eikä ole mikään yhtäkkinen ja kertaheitolla tapahtuva muutos, niinkuin uudestisyntymistä ko­rostavat kristityt tuntuvat ajattelevan. Prosessina sitä on kyllä ehkä parempi sanoa pyhitykseksi, ehkä he ovatkin sitten jossakin mielessä oikeassa. Ei ole hyvä omata kovin varmoja ja lukkoon lyötyjä kantoja mistään tällaisista asioista. Silloin vaan pääsevät protestantit taas riitelemään keskenään erilaisista korostuksista, vaikka heidän uskon salaisuutensa (Paavo Ruotsalainen) vanhurskauttaminen uskon kautta ilman lain tekoja ja Jeesuksen sisäinen tunto olisi hyvä muidenkin sisäistää ja ymmärtää.

    Tämän keinon yksinkertaisuus on ollut kompastuskivenä mo­nelle ihmiselle, varsinkin viisaille ihmisille. Siinä on jumalallinen vii­saus, että keino on näin yksinkertaiseksi tehty. Siihen kaatuvat myös kaikki harhaopit. Jos jotakin muuta pelastuksesta opete­taan, se on harhaoppia. Siitä ei saa opettaa enempää eikä vähem­pää, muuten ei ole Jeesuksen puolella vaan Jeesusta vastaan.

    Niinkuin sanottu, tämä on myös pääasia parannuksessa ja uu­des­tisyntymisessä, ja tietysti tässä uskossa pitää pysyä vahvana lop­puun asti.

    Ettei tulisi vahingossa esitettyä mitään väärää tulkintaa evan­ke­liumista - edellä on esitetty oppi omin sanoin ja ottaen huomi­oon nykyajan kirkot - laitetaan tähän vielä Jeesuksen omat sanat opistaan (Mormonin kirja, 3. Nefi 11:31-39). Jeesus ensin selvit­tää yksityiskohtaisesti, miten kastetaan, ja sitten hän sanoo:

 

”Katso, totisesti, totisesti minä sanon teille, että minä julistan teille oppini.

 

Ja tämä on minun oppini, se oppi, jonka Isä on minulle antanut: ja minä todistan Isästä ja Isä todistaa minusta ja Pyhä Henki to­distaa Isästä ja minusta: ja minä todistan, että Isä käskee kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan  minuun.

 

Ja kuka ikinä uskoo minuun ja kastetaan, se pelastuu: ja hän on se, joka saa periä Jumalan valtakunnan.

 

Ja kuka ikinä ei usko minuun eikä tule kastetuksi, se tuomitaan kadotukseen.

 

Totisesti, totisesti minä sanon teille, että tämä on minun oppini, ja minä tuon siitä todistuksen Isältä; ja kuka ikinä minuun uskoo, uskoo myös Isään, ja hänelle Isä todistaa minusta, sillä hän on lä­hettävä hänelle tulen ja Pyhän Hengen.

 

Ja siten Isä todistaa minusta, ja Pyhä Henki todistaa hänelle Isästä ja minusta, sillä Isä ja minä ja Pyhä Henki olemme yhtä.

 

Ja jälleen minä sanon teille, että teidän on tehtävä parannus ja tultava pienen lapsen kaltaisiksi ja tultava kastetuksi minun ni­meeni, sillä muuten tämä ei mitenkään saata tulla teidän osak­senne.

 

Ja jälleen minä sanon teille, että teidän on tehtävä parannus ja tultava kastetuksi minun nimeeni ja tultava pienen lapsen kaltai­siksi, sillä muuten te ette mitenkään voi periä Jumalan valtakun­taa.

 

Totisesti, totisesti minä sanon teille, että tämä on minun oppini, ja kuka ikinä tälle rakentaa, rakentaa minun kalliolleni, eivätkä helvetin portit heitä voita.”

 

Tämän jälkeen Jeesus varoittaa julistamasta enempää tai vähem­pää hänen oppinaan. Jos kaikki kirkot rakentaisivat oppinsa tälle pohjalle, kaikki riidat loppuisivat ja kristilliset kirkot yhtyisivät. Ja kun ja jos ne eivät rakenna tälle perustalle, ne ovat Jeesusta vastaan eivätkä Jeesuksen puolella.

 

Opista kiinni pitäminen vaatii tietysti kunakin aikakautena paljon teologiaa, että asia pystyttäisiin esittämään kunkin aikakauden kielellä, ja että yksityiskohtaisesti näytettäisiin jokaiselle yksilölle, mitä usko Jeesukseen ja kaste käytännössä merkitsevät. Tätä var­ten on olemassa Jumalan työntekijät ja papit, joilla on valtuus Jumalalta kaiken tällaisen tekemiseen.

    Jeesus on myös antanut meille muutamia käskyjä. Nämä ovat, että meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken, ja että meidän tu­lee rakastaa veljiämme (ja siskojamme ja lähimmäisiämme tietysti myös, tämä on vain Johanneksen kirjeen runollinen sananmuoto). Niistä jo seuraa kaikki muu, esim lähe­tys­käsky, kaikista kansoista pitäisi tehdä Jeesuksen opetuslapsia. Käskyjen noudattamisessa sisäinen muutos on pääasia. Meillä on kristinuskon peruskäsky ja laki: rakasta (Jumalaa ja) lähimmäistäsi. Sen kris­tillinen sisältö on: koska olet sisäisesti muuttunut lähimmäistäsi rakastavaksi ihmi­seksi, et mitenkään voi olla huomioimatta ja auttamatta lähim­mäistäsi (ja käymästä kirkossa jne), teot tulevat luonnostaan. Jos tekoja ei tule, et ole vielä muuttunut. Meidän ei tule siis pyrkiä tekemään hyviä tekoja, vaan meidän pitää pyrkiä Jumalan voimalla muut­tumaan hyviksi, jolloin me haluamme ja osaamme tehdä hyviä te­koja.

    Kaikki muu, mikä Raamatussa on, on tietysti myös tärkeätä, vaikka Mooseksen lakia kokonaisuudessaan ei enää tarvitse nou­dattaa, siellä on iso kasa käskyjä, samoin Mormonin kirjassa, Jo­seph Smithin saamista ilmoituksista puhumattakaan, mutta tämä Jee­sukseen katsominen on pääasia, sitä kautta tulee muutos, ja hyvien tekojen tekeminen tulee sitten luonnostaan. Paavali on kir­jeis­sään selvittänyt, miten tämä oppi tarkkaan ottaen pitäisi ym­mär­tää, ja hän on vastustanut yksityiskohtaisesti kaikkia mahdol­lisia tapoja tehdä tästä opista harhaoppi. Luther on selvittänyt miten katolinen kirkko teki tästä opista harhaopin ja opettanut, miten pysyä Paavalin kirjoituksissa. Joseph Smith on saanut il­moituk­set, mitä kristinusko on nykymaailmassa.

    Kristinusko on siis uskoa Jeesukseen Kristukseen. Mikä ja kuka Jeesus oikein oli? Jeesus on Jumalan Poika (kuka teologi silti senkin sitten filosofille selittäisi, mitä Jumalan Poika täsmäl­li­sesti ottaen tarkoittaa?), ja Jumalan Poikana Hän on tä­män maailman Jumala, ainoa Jumala, jonka tunnustamalla voimme tunnustaa koko kaikkeuden Jumalan, Isä-Jumalan. On siis vain yksi Jumala siinä mielessä, että meidän Jumalamme on Jeesus Kristus. Me emme voi, emmekä saa tunnustaa mitään muuta Ju­malaa. Isä-Jumalan, ainoan varsinaisen Jumalan, voimme tunnus­taa vain tunnustamalla Jeesuksen Jumalaksemme.

    Logiikan mukaan tästä kyllä seuraa, että on ainakin kaksi Ju­ma­laa ja Pyhä Henki vielä kolmantena. Kaikki ikuinen tieto on silti täynnä tällaisia näennäisiä ristiriitoja, eikä niitä kannata liikaa tuijotella. Niihin on ratkaisu jos tietää tarpeeksi. Tämän asian ratkaisu on todennäköisesti se, että jumal’olentoja on miljoonia, mutta yksi on Isä-Jumala, Yli-Jumala ja maapallolla meidän ei tällä hetkellä tarvitse tietää kuin näistä kolmesta. Emmekä saa uskoa ja seurata kuin näitä kolmea. Nämä kolme yhdessä ja erik­seen on meidän yksi ja ainoa Jumalamme. Yksi on Yli-Jumala ja jumalia on silti monta, yksijumalaisuus ja monijumalaisuus ovat molem­mat oikeita oppeja, kun ne käsitetään oikein. (Katso esim psalmi 89:7). Tärkeintä uskonnossamme ei ehkä olekaan monoteismi, yksijumalaisuus (niin kuin Islamin- ja Mooseksenuskoiset ajattelevat), vaan että palvotaan oikeaa elävää Jumalaa, Jehovaa, Jahvea, eikä mitään epäjumalaa tai kuollutta pökkelöä, jotakin ihmiskäsin tehtyä jumalankuvaa tai muuta vastaavaa väärää tai olematonta.

    Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän on se Jumalan Sana, joka on Jumala, ja jonka kautta kaikki on luotu, mikä luotu on (10). Jeesus tehdään siis jotenkin Isä-Jumalan veroiseksi. Vasta kun Jeesus on alistanut kaiken - tässä maailmassa? - valtansa alle, Jumala taas alistaa hänet itsel­leen.

    Nykyään, kun ymmärrämme maailmankaikkeuden rakenteen ja valtavuuden, ja maapallon pienuuden siihen verrattuna, filosofi­assa väkisinkin herää kysymys Jeesuksen asemasta muualla kaik­keudessa ja samoin maapallon asemasta ja merkityksestä koko kaikkeudelle. Kun Jumala on luonut lukuisia maapalloon verrat­tavia paikkoja, onko maapallo niiden suhteen tasa-arvoinen, vai onko maapallolla jokin erityisasema? Onko Jeesus ilmestynyt joka maailmassa, vai onko hän ilmestynyt vain maapallolla? Olisi aika hurja työ käydä kuolemassa ristillä joka puolella maailman­kaikkeutta.

    Loogisesti on kaksi mahdollisuutta. Joko maapallolla sittenkin on erityisasema, eli Jeesus on ilmestynyt juuri täällä, ja yksi kansa on valittu Jumalan kansaksi juuri täällä, ja muualla ei ole sellaista tehty, vaikka ihmisen kasvatus on samantapainen kaikkialla, tai sitten joka maailmassa on yksi valittu kansa ja oma Jeesus, yksi Jumalan Poika, jolle annetaan sitten kaikki valta siinä taivaassa ja siinä maassa. Ja nykyinen biologia lisää tähän sen, että Jeesuk­siakin, ihan Jeesuksena voi tietysti olla monta, rajattoman monta identtistä kaksosta.

    Uskonnollisesti tämäkään ei ole kovin tärkeä kysymys, mutta fi­losofisesti se on tärkeä. Jos tietäisimme tämän, tietäisimme pal­jon enemmän maailmankaikkeudesta ja omasta asemastamme ja omasta maailmastamme.

    Jumal’olentoja on joka tapauksessa enemmän kuin yksi. Ih­mistä korkeampia olentoja on maailmassa lukemattomia, ja ihmi­nen voi korottua heidän joukkoonsa. Näin ilmeisesti on, vaikkei jumalien määrän tietäminen ole tärkeää uskolle pääasioista.

    Isä-Jumala on koko kaikkeuden korkein ja ainoa varsinainen Ju­mala. Ovatko Jeesus ja Pyhä Henki hänen veroisiaan, eli jolla­kin tavoin sama asia, vai ovatko he sitten nimenomaan maapallon Jumalia, sitä emme sitten tiedä. Jumalan pyhä nimi on Jehova, Jahve, Jehovah, JHWH. Sitä nimeä ei saa turhaan lausua, (nykyään nimi on pakko lausua, kun puhutaan Jehovan todista­jista), ja se on ilmeisesti se nimi, jonka pyhyyttä ylistetään Isä-meidän rukouksessa. Isä-Jumalan persoonanimi voi silti olla myös El, Elohim, mikä olisi silloin kaikkein pyhin nimi. Jahve, Jehova tar­koittaa joka tapauksessa myös Jeesusta. Alkuseurakunnan uskontunnustus oli: ”Jeesus on Herra!”, siis:  ”Jeesus on Jehovah!”

    Sekin on teologiassa tärkeätä sanoa, mitä tiedämme ja mitä emme tiedä. Ja vain sellaisia asioita voimme kysyä, joista jotakin jo ymmärrämme. On paljon asioita äärettömässä maailmankaik­keudessa, jotka eivät edes mieleemme nouse.

    Jeesus on lisäksi se Messias, kreikaksi Kristus, voideltu, vapauttajaku­nin­gas, jota juutalaiset odottavat. Juutalaiset eivät ymmärtäneet, että hän tuli ensin opettamaan ja sovittamaan maapallon ihmisten synnit, syntymään ihmiseksi, ja että hän vasta toisessa tulemises­saan tulee juutalaisten ja Israelin Kuninkaana myös poliittisessa mielessä. Ensimmäiselläkin kerralla hän olisi ehkä saattanut suostua kuninkaaksi, jos juutalaiset olisivat tunnustaneet hänet messiaaksi (yhdessä vaiheessa kyllä hänen kannattajansa yrittivät väkisin tehdä hänet kuninkaaksi mutta Jeesus luisti siitä). Juutalaiset valitsivat messiaaksi vähän myöhemmin legendaarisen kapinajohtajan Bar Kokhban, mutta tämä hävisi lo­pulta roomalaisille, tapettiin, eikä noussut ylös, ja Jerusalem ja temppeli hävitettiin Jeesuksen ennustuksen mukaisesti. Niinkuin on jo todettu, tästäkin tapahtumasta ja kristittyjen toimista siltä ajalta pitäisi olla Pyhä Kirjoitus, ja se pitäisi liittää kaanoniin. Kirkot eivät hoida teh­täviään, kun pelkäävät Ilmestyskirjan lo­pussa olevaa varoitusta ja käsittävät sen väärin; tai ehkä tämäkin kirjoitus on olemassa ja löytyy joku päivä.

    Jeesus on silti aina ollut Israelin Kuningas, ja Hän oli Taivaan Valtakunnan Kuningas myös 2000 vuotta sitten, kun hänet ris­tiinnaulittiin. Ja toisessakaan tulemuksessa hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Tämän maailman maalliset kuninkuudet loppuvat, ja tämä tulee osaksi Taivaan Valtakuntaa, Jeesuksen kuninkuuden alle. Jeesus ei välttämättä koko ajan ole täällä, vaan hänellä voi olla joku profeetta, apostoli tai tuomari edustajanaan. Vanhassa Testamentissa puhutaan joskus Messias-kuninkaasta varsin maallisena ihmisenä, tosin suurena ja rautaisena kunin­kaana ja vallanpitäjänä, niin että tästä ovat juutalaiset saaneet lie­västi maallisen käsityksen Messiaastaan. Se voi selittyä näin, Jee­sus tosin tulee, mutta varakuninkaaksi ehkä tehdään joku pro­feetta, joka on niin lähellä Jeesusta, ettei häntä tarvitse epäillä.

    Vasta viimeisen tuomion jälkeen maapallo luodaan uudestaan, Siioniksi, Jumalan asuinsijaksi. Sitä ennen tapahtuu vielä monen­laista muuta, ihmisten keskuudessa, eikä Jumala asu täällä, muu­takuin joissakin pyhissä kaupungeissa, Siioneita nekin.

    Usko Jeesukseen antaa meille voimaa  muuttua hyviksi ihmi­siksi, vanhurskaiksi, mitkään hyvät teot eivät tässä auta, eikä ih­minen omin voimin pääse syntisyydestään. Ihminen ei elämässään maa­pallolla koskaan pääse syntisyydestään, muutu täydelliseksi ja synnittömäksi, sellaisen yrittäminen on turhaa ja farisealaista, mutta hän voi olla täydellinen uskomalla Jeesukseen ja menemällä kasteelle, koska muuta ei ihmiseltä vaadita, Jumalan armo ja rak­kaus on näin suuri ja niin ihmeellinen, etteivät kaikki tätä tajua. Sisäinen muutos on se mikä pitää tapahtua. Jos ei muutosta ta­pahdu, sitä pitää rukoilla ja odottaa, hyvien tekojen väkinäinen tekeminen ei riitä, ei edes osaa valita oikeita hyviä tekoja.

    On olemassa vain kaksi uskontoa maailmassa, tekojen us­konto, omavanhurskauden uskonto, jolloin ihminen ilman oikeata paran­nuksentekoa yrittää tehdä jotakin, erilaisia hyviä tekoja, palvontamuotoja tai muuta, ja niiden avulla yrittää sovittaa it­sensä Jumalan kanssa, saada hyvän omatunnon ja pelastua tai­vaa­seen, ja evankeliumin uskonto, jolloin ihminen katuu synte­jään, uskoo evankeliumin ja menee kasteelle, tekee siis paran­nuk­sen, ja tässä prosessissa saa hyvän omatunnon ja uudestisyntyy ja silloin ja sen jälkeen Jumalan voimalla muuttuu Jumalan silmissä riittä­vän täy­delliseksi, on sopiva Jumalan Valtakuntaan.

    Koska ihminen on syntinen ja voi langeta eikä ymmärrä kaik­kea heti, parannuksentekoa tarvitaan myöhemminkin. Kuitenkin tämä kaikki on ihmiselle psyykisesti paljon helpompaa ja onnis­tu­essaan vapauttavampaa kuin muiden uskontojen moni­mutkais­ten palvon­tamenojen kautta pelastuksen yrittäminen. Kristinusko vain on usein niin vääristynyttä, meillä on usein niin huonot opettajat, että kaikki tämä on kuitenkin käytännössä vai­keaa. Ja kyllähän me kaikki välillä helposti harhaudumme ja muutenkin kaikin tavoin pyristelemme vastaan.

    Se, että on vain kaksi uskontoa maailmassa, sanotaan Mor­monin kirjassa seuraavasti (1. Nefi 14:10): ”Ja hän sanoi minulle (enkeli Lehille): Katso, on olemassa vain kaksi kirkkoa; toinen on Juma­lan Karitsan kirkko; ja toinen perkeleen kirkko; joka sen tähden ei kuulu Jumalan Karitsan kirkkoon, kuuluu tuohon suu­reen kirkkoon, joka on iljetysten äiti; ja se on koko maanpiirin portto.”

    Tekojen uskontoa ovat kaikki muut uskonnot, ja myös väärin­ymmärretty kristinusko. Lähetyskäskyssään Jeesus, siis Jumala itse, on samalla kieltänyt kaikilta muilta uskonnoilta olemassa­olon oikeutuksen (11). Jos kerran kaikista pitäisi tehdä opetus­lapsia, muut uskonnot ovat turhia ja Jumalan kieltämiä. Tämä ei silti saa tietenkään tehdä meitä suvaitsemattomiksi muita uskon­toja kohtaan. Kristinusko on myös vapaaehtoisuuden uskontoa, ihmisellä on oikeus ja vapaa tahto uskoa tai olla uskomatta ja us­koa niinkuin haluaa.

    Mitä kaikkea israelilaiset, juutalaiset ja kristityt ovat maail­massa tehneet ja mitä kaikkea muuta kristinuskoon ja juutalaisten us­kontoon sisältyy, sen tuntuvat parhaiten tietävän mormoonit. Ja vapaat suunnat osaavat opettaa Pyhän Hengen lahjoista. Pyhän Hengen lahjat näyttävät ilmenevän voimakkaimmin aina kaikissa herätysliikkeissä, kaikkien kirkkojen ja lahkojen alkuaikoina. Vähitellen sitten uudet kirkot ja lahkot tässä Saatanan hallitse­massa maailmassa rappeutuvat osaksi sitä suurta Babylonia, josta Raamatussa puhutaan, ja josta kristittyjen - ja juutalaisten, pa­lestiinalaisten, israelilaisten, amerikkalaisten ja meksikkolaisten -  pitäisi lähteä pois.

 

 

 

            5. Mikä kirkko on oikea?

 

 

Tämä kysymys on kaikkein vaikein ja hankalin. Ilmeisesti jokai­sessa kirkossa voi olla ja on kunnon uskovaisia ja Pyhä Henki johdattaa jokaisen ihmisen oikeaan paikkaansa. On ehkä tarkoi­tus, että on erilaisia kirkkoja, niillä on jokin osuus Jumalan suunnitelmissa. Joka tapauksessa, kun on erilaisia kirkkoja, Ju­mala toimii tässä tilanteessa.

    Toisaalta voi olla, että yksi kirkko on oikea, ja Jumala haluaisi kaikkien uskovien kokoontuvan siihen, mutta ihmiset itse eivät ole näin halunneet tehdä.

    Myöskin maailmassa on ilmeisesti aina niin, että mikään kirkko ei ole täysin oikea, siis kokonaan oikea, edes alkukirkko ei ollut tällainen, koska jokaisessa seurakunnassa on sekaisin lustetta ja oikeaa ainesta, niinkuin Raamatussa sanotaan. Kristuksen kirkko on näkymätön uskovien yhteisö, ei mikään ihmisten yhteisöistä, ja näin on itse asiassa opetettu kaikkina aikoina kristittyjen kes­kuudessa. Tämähän seuraa jo ihmisluonteesta, ihminen voi luo­pua pois tai valehdella uskonsa, eikä sitä kenenkään kohdalla tiedä aivan tarkkaan kukaan muu kuin Jumala. Myös voi olla us­kovia, jotka ovat salaa uskovia. Sama ihminen voi välillä kuulua kirkkoon ja välillä olla kuulumatta.

    Kirkko on kuin välähtelevä lamppu, se syttyy siellä ja sammuu täällä, syttyy täällä ja sammuu siellä.

    Jos pidetään oikeana sitä oppia, että jokainen, joka tekee pa­ran­nuksen ja tulee Jeesuksen tykö, kuuluu kirkkoon, niin tämä jä­senvaatimuskin tekee jo harhaoppisiksi kaikki kirkot, jotka väit­tävät olevansa ainoa oikea kirkko. Tällaista henkeä on kato­listen ja ortodoksien lisäksi usein mormoonikirkossa, helluntai­laisilla ja lestadiolaisilla, Jehovan todistajista puhumattakaan. Jee­sushan on luvannut olla siellä, missä on kaksi opetuslasta ko­koontunut hä­nen nimessään. Joka on tehnyt parannuksen ja tulee tällaiseen paikkaan, kuuluu siis sillä hetkellä kirkkoon.

    Eikö tämä ole mahdollista kaikissa kirkoissa ja kokouksissa, joissa on kaksi opetuslasta? Silloin myös kaikki, jotka väittävät olevansa ainoita oikeita kirkkoja, ovat vääräoppisia, ellei sitten ole niin, että oikeita opetuslapsia on vain niiden keskuudessa, mikä ei näytä olevan totta. Kaikissa kirkoissahan on puhdassy­dämi­siä uskovia, vaikka he erehtyvätkin ihmisten harhaoppien takia joissakin kohdissa. Heidän voi sanoa olevan opetuslapsia, vaikkei heillä apostolin virkaa olekaan. Voi olla, että Jeesus lupasi olla siellä, missä on kaksi apostolia, mutta silloin varsin harvoin voisi olla varma tulleensa Jeesuksen tykö. Kyllä tämän sanan täytyy tar­koittaa kaikkia kristillisiä kokouksia.

    Varmasti eri kirkot ovat hiukan eri arvoisia. Lähinnä Jumalaa ovat aina herätysliikkeet niiden alkuaikoina, samoin uudet ja oi­keansuuntaiset kirkot alkuvaiheissaan ja uskonpuhdistus- ja uu­distusvaiheissaan, karismaattisissa herätysvaiheissaan. Opetusta voimme saada kaikkien kirkkojen opeista ja historiasta, mutta mitkä opit valitsemme ja missä nykyään kenenkin pitäisi olla, se on tällä hetkellä ongelmallista.

    Siis yhteenvetona: oikeaa kristinuskoa on luterilainen Raama­tun mukainen oppi perusasioista ja mitä evankeliumi oikein on, ja sii­hen liittyen (lestadiolainen) Raamatun mukainen syntien an­teeksi­antaminen ja saaminen, vapaiden suuntien usko Jumalan voimaan ja mormoonien pappeuden valtuus ja tieto uskonasioista. Katoliset vain pitävät Jeesuksen lippua korkealla ja tekevät hyvää työtä perustasolla ja oppineidenkin puolella. Ja juuta­laiset ovat edelleen se pyhä kansa, minkä he ovat koko maail­malle osoittaneet lähtemällä joukkomitassa Israeliin ja perusta­malla sinne uskontoon pohjautuvan valtion. Kaikki odotamme mielenkiinnolla, milloin Israelin kymmenen kadonnutta sukukun­taa palaavat Israeliin ja minkälainen ihmeellinen tapahtuma se tu­lee olemaan. Mikään kirkko ei ole, eikä voi olla täysin oikea. Kirkko on enemmän näkymätön uskovien yhteisö, kuin mikään kristillisistä kirkoista. Siion on puhdassydämiset.

    Missään ei sitä paitsi sanota, että ihmisen pitäisi liittyä juuri jo­honkin muodolliseen kirk­koinstituutioon. Pääasia olisi pelastua kuoleman jälkeen tai­vaaseen ja maan päällä Jumalan valtakun­taan, joka ei ole välttä­mättä aivan sama asia kuin kirkko. Kris­tuksen ruumis, Kristuksen kirkko, Jumalan valtakunta, Taivaan valtakunta, Jumalan Israel, Siion ovat kaikki hieman eri asioita ja nämä vivahteetkin tulisi ymmärtää, ennen­kuin tämä kirkko-asia ratkeaa.


1 Katso esim Tvedtnessin kirjaa kadonneista teksteistä.  Tvedtness, 2000.

1 Luterilaisen kirkon pappi Pasi Viitanen väitti tällaisia ajatuksia vääristelyksi, kirkko ei ole ketään vainonnut. Tämä on sikäli totta, etteivät varsinaiset uskovaiset, Jumalan näkymätön seura­kunta, varmaankaan koskaan ole ketään vainonneet, mutta lu­teri­lainen kirkko muodollisena organisaationa on kuitenkin sel­laista tehnyt. Tämä osoitetaan ja selvitetään mm Ristin Voiton kirjassa herätysliikkeiden ja vapaakirkkojen historiasta