11. Tahiti

 

20.9.88 Tiistai.

Kahden aikaan yöllä ahtauduimme Antiterin autoon. Lentoasemalla oli aika paljon väkeä, vilkasta. Yölennolla ei ikkunasta näkynyt kuin valoja. Tunnelma nousi kuitenkin kattoon Tahitin valojen ilmestyessä ikkunoihin.

 

TAHITILLA!

Vihdoinkin Tahitilla! Saa nähdä, millainen paikka tämä kuuluisa saari nyt sitten on.

 

Muodollisuudet olivat samat kuin kaikkialla, ranskalaiset viranomaiset olivat hyvin tarkkoja kaikessa. Kuitenkin tunnelma pysyi korkealla, orkesteri soitti tahitilaismusiikkia ja tahitilaistyttö antoi kaikille valkoisen kukkanuppusen, joka laitettiin korvan taakse.

 

Asemahallissa oli sitten vielä toinen orkesteriesitys, tanssia ja kaikkea, mutta se olikin tarkoitettu Tongan ulkoministerille, joka oli tullut Tahitiin vierailulle.

 

Papeete’hen menin taksilla, koska en tiennyt missä hotellini sijaitsee. Taksikuski oli vanha äijä, joka ei millään meinannut löytää hotellia. Hän ei tiennyt, missä ”Rue du Pont Neuf” oli. Hänen täytyi kysyä sitä monta kertaa muilta taksikuskeilta matkan varrella, ja lopulta löysimme perille. Hotellilla olikin uusi nimi: ”Teamo Hostell”. Se oli oikein mukava paikka, vähän samantapainen kuin Olivian paikka Samoalla. Se oli halvin mahdollinen hotelli Tahitilla, huone maksoi n 2.500 F eli n 25 $ päivä. Yleensä Tahitilla kaikki hotellihuoneet maksavat yli 100 $ päivä, ja sellainen asuminen tulee mahdottoman kalliiksi.

 

Ensimmäiseksi nukuin pitkään huoneessani. Yleensä täällä kaikki asuvat useamman hengen huoneissa, nämä ovat retkeilijöitä, joilla on rinkat ja reput mukana, minä otin matkalaukkuni kanssa oman huoneen, sellaisiakin siellä oli muutama. Yhteismajoituksessa hinta on vieläkin edullisempi, 1.500 F.

 

Nukuttuani lähdin sitten tutustumaan Papeete’hen, josta jonkinlaisen kuvan olin jo saanut taksin ikkunasta. Tarkemmin katsottuna kaupunki koostuu lähinnä rantatiestä, ”Boulevard Pomare’sta”, ja sen takana olevista taloista ja satamasta. Kun kävelee parin kilometrin rantatien edestakaisin ja sitten poikkeaa vähän sisämaahan päin muutamassa kohdassa, niin silloin on nähnyt melkein koko Papeeten.

 

Tämä ei merkitse sitä, etteikö se olisi hieno ja näkemisen arvoinen paikka. Liikenne on vilkas, ihmisiä on paljon, satama on täynnä laivoja ja purjeveneitä ja aurinko paistaa täydeltä terältä melkein aina tähän aikaan vuodesta. Moorea’n saari näkyy upeana sinivihreänä silhuettina kymmenen kilometrin päässä hieman vasemmalla, mutta aivan sataman edessä. Kaupungin takana kohoavat vihreät vuoret, ja asuntoja on rakennettu aika korkealle vuorenrinteillekin.

 

Papeeten tunnelma on sellainen, että siellä voisi istua satamassa kaikkea tätä katsomassa tuntikausia, ja mitään muuta ei tarvitsisi tehdäkään, siinä olisi ohjelmaa aivan tarpeeksi. Kahviloita ja ravintoloita on sitten joka kulmassa, jos haluaa niihin pistäytyä. Ihmisten kanssa voi aina jutella mistä vaan, mutta kukaan ei tunkeile seuraan. Eikä kukaan tyrkytä mitään, ihme sinänsä sekin Suvaan ja Apiaan verrattuna.

 

Ja kauniita naisia täällä tosiaan on paljon. Ranskalaisia, polynesialaisia ja kiinalaisia, ja kaikkien näiden sekoituksia. Janhan sanoi että tahitilaisten kauneus johtuu juuri tästä rotujen sekoituksesta. Lisäksi tietysti turisteja maailman kaikista maista. Tämä on hyvin kansainvälinen ja vilkas kaupunki.

 

 

Etelämeri voittaa Tahitin

 

Siinä minulla se kolme päivää menikin ihan vain ihmetellessä, minkä Papeetessa tällä kertaa olin. En kaivannut minkäänlaista erityisohjelmaa ja olin hyvin tyytyväinen näkemääni ja olin onnellinen kun sain olla siellä.

 

Minulle tuli heti merimatka, pesti purjeveneeseen Tahitilta takaisinpäin Samoan suuntaan. Hotellissa oli ranskalainen nuori kaveri, ja hän kysyi minulta, haluaisinko mennä purjeveneeseen miehistöön. Minä tietysti innostuin asiasta ja olin heti valmis siihen, täytyi vain ensin käydä katsomassa vene ja kapteeni, uskaltaako sinne mennä ja hyväksyvätkö muut minut. Kaveri vei minut ”Aura II:een”, se oli veneen nimi.

 

Vene oli 13 metriä pitkä katamariini, rautalevyistä kiinni hitsattu, valkoinen kaunis vene. Kapteeni oli ”James Fitzgibbon”, Jim, australialainen keski-ikäinen mies, joka oli ranskalaisen perheensä kanssa muuttanut nuorena Mauritius-saarelta (ranskalaiset ääntävät sen Morissas) Brisbaneen, Australiaan. Hän oli maailmanympärimatkalla ja kokenut purjehtija. Jim vaikutti kaikin puolin asialliselta ja luotettavalta. Naisystävän hän oli ottanut mukaansa Panamasta, ja he olivat kaksistaan purjehtineet Panamasta Tahitille. Marquezas-saarilla he olivat pysähtyneet pidempään, ja olivat tulleet Tuamotu-saarten läpi.

 

Naisystävän nimi oli Mariella, hän oli alun perin argentiinalainen. Hän oli hyvin kaunis, tumma, temperamenttinen Latinalaisen Amerikan tyttö.

 

No, tässä veneessä ja seurassa varmasti viihtyisin (Täytyy tunnustaa, että paljon se johtui siitä ihmeellisestä sattumasta, että Jim oli aivan Olavi Meriluodon näköinen, kalastajan, joka minulle oli merimiestaitoja Porin saaristossa opettanut). He olivat valmiit hyväksymään minut, Jim ei halunnut kokeneita purjehtijoita vaan mieluummin noviiseja, joille hän voi itse opettaa veneen tavat ja työt.

 

Hotellissa oli yksi sveitsiläinen keski-ikäinen rouva, jolta kysyin, lähtisikö hän mukaan, kun Jim mainitsi ottavansa muitakin, jos vain löytyy, ja tämä lähtikin ilomielin mukaan. Anita oli hänen nimensä. Seuraavana päivänä menimme yhdessä veneeseen, ja sinnehän me sitten molemmat muutimme.

 

 

Tahitin elämää

 

Papeetessa myös kaikki sujui, kaikki asiat tulivat helposti hoidetua. AmExin toimistosta sain ilman muuta käteistä rahaa, koko korttijupakka selvitettiin, he antoivat minulle varmuuden vuoksi uuden kortin ja minkäänlaisia ongelmia ei ilmennyt enää asian suhteen. Talousasiani olivat taas kunnossa, rahat kulkivat sujuvasti Suomesta Tahitille. Varalaseilla olin kulkenut Samoalta lähtien, uudet sain Tahitilla heti.

 

Ostin myös sukelluslasit, joihin laitettiin silmälasieni vahvuinen linssi. Päivän vain kesti toimitus.

 

Illalla menin tietysti vielä tutustumaan Tahitin yöelämään. Tutustuin muutamaan baariin ja kahteen yöklubiin. Näissä tanssipaikoissa oli vain polynesialaisia, ja tanssi oli normaalia diskotanssia, tosin tietysti heidän omalla polynesialaisella tyylillään. Ja he osaavat tanssia hyvin. Näitä iltapaikkoja Papeete on myös aivan täynnä, niin että jos rahat vain riittävät, siellä kyllä voi pitää hauskaa.

 

Tytöt aloittivat tanssin yksin ja tanssivat katselleen itseään suuresta seinäpeilistä, hioen liikkeitään. Myöhemmin tulivat pojat tanssimaan, hekin ensin omissa ryhmissään. Semmoinen oli tyyli, kyllähän se diskotansseihin sopii. Myöhemmin illalla tanssittiin sitten normaalisti, miehet ja naiset keskenään pareittain.

 

21.9.88 Keskiviikko.

Lähtöselvitys tehtiin sataman poliisivirastossa. Seinillä oli ranskalaisten terroristien kuvia, joissa luvattiin erisuuruisia palkkioita eri suurista rikollisista. Joissakin julisteissa pyydettiin yleisön apua, ja valitettiin, ettei poliisi voi millään tarkistaa niitä tuhansia veneitä, joita Ranskan Polynesiassa liikkuu.

 

Paljon muitakin asioita meillä oli kaupoissa ym ennen kuin oltiin lähtövalmiita. Jim tuli kertomaan minulle, että hän oli nyt saanut tarpeekseen Mariellasta, tämä on aivan mahdoton, eikä tottele häntä veneessä jne. Hän on ostanut Mariellalle lentolipun Takaisin Panamaan, ja nyt Mariella saa lähteä. He selvittivät kumpikin minulle pitkän aikaa asiaa omalta kannaltaan, ja minä kuuntelin kaikella ammattitaidollani, mihin kuuluu sekin, että ystävyyssuhteissa tapahtuva hoito ei ole ammatillista, ystävyyssuhteissa ollaan ystävänä eikä terapeuttina. Kuuntelin kuitenkin, ja seuraavana päivänä he sopivat riitansa.

 

Kaupungilla oli sellainen paikka kuin Sauna. Vaikka tiesin, että ulkomailla tällaiset paikat ovat yleensä ilotaloja, menin kuitenkin katsomaan. Ovella heti kävi ilmi, että paikka oli äskettäin suljettu.

 

Illallinen meillä oli nyt jo veneessä. Ranskalainen Jimin tuttavapariskunta oli vieraana. En lähtenyt enää illalla kaupungille, oli niin jännittävää olla veneessä. Meillä oli neljä kahden hengen hyttiä, joten minulla oli yksi hytti.

 

Aurinko laski Papeeten satamassa Moorean saaren taakse, vene keinui pikkaisen kuin kehto mainingeissa, olimme Tahitilla; se ilta jätti lähtemättömän muiston, ja Polynesia oli taas Polynesia, rahaongelmat Samoalla unohtuivat täydellisesi.

 

22.9.88 Torstai.

Kuudelta heräsivät. Aurinko nousi samoihin aikoihin. Veneessä, luonnossa, tuntui aivan normaalilta ja helpolta nousta aina kun tuli valoisaa. Kukapa haluaisi tuhlata hetkeäkään valoisasta ajasta, kun pimeä yö ei aina ole mitenkään miellyttävä kokemus aavalla merellä. Ei päästy vielä lähtemään, oli niin paljon asioita, touhusimme supermarketissa jne. Naapuriveneen ihmiset olivat illalla vieraana.

 

 

Tietoja 5.1. Perustiedot Ranskan Polynesiasta

 

 

Ranskalla on omistuksessaan vanhan siirtomaa-ajan jäänteinä Uusi Kaledonia ja Ranskan Polynesia, johon kuuluvat Tahiti ja muut Seurasaaret, Tuamotu-saaret ja Marquesas-saaret.

 

Ranska on pitänyt nämä saaret otteessaan, vaikka saarilla on tietysti nykyaikana vähintäänkin kansallinen paikallishallinto.

 

Saarilla on 143.800 asukasta (1981) ja pinta-ala on 3941 km2, joten väestöntiheys on 36,5.

 

Saarilla on oma rahayksikkö, Ranskan Polynesian frangi, jonka arvo muuttuu Ranskan frangin arvon mukaisesti, mutta se on kuitenkin muuten eri raha kuin frangi. 1980-luvulla 1 USA:n $ oli n 100 frangia, joten paljon nollia oli seteleissä, eikä niillä kuitenkaan paljon mitään saanut; Ranskan Polynesia on kallis paikka, ei mikään köyhä ja halpa kehitysmaa. Nykyään on sitten Ranskassa Euro, ja varmaan Ranskan Polynesiassakin.

 

Pääkaupunki on tietysti Papeete Tahitilla, ja siellä on 62.700 asukasta (1977).

 

Saarilla on voimakas kansallinen liike itsenäisyyden tai suuremman autonomian saamiseksi Ranskalta. Samoin Ranskan atomipommikokeiden vastustus on voimakasta. Kokeita tehtiin vieläkin Mururoan läheisyydessä Tuamotu-saarilla, tuhannen kilometriä Tahitista itä-kaakkoon. 1990-luvulla Tahitilla oli suuria mellakoita.

 

Tahitilta pääsee helposti ja halvalla lautalla Moorean saarelle ja Bora Boraan. Useille saarille pääsee lentokoneella suhteellisen halvalla, ja suurella rahalla pääsee Papeeten satamasta mille saarelle tahansa vuokraveneillä, jopa Pääsiäissaarille asti. Monet turistit käyvätkin sieltä käsin veneellä tutustumassa Pääsiäissaareen ja Pitcairnin saareen.

 

Olin kuullut merimiehiltä Suomessa, että Etelämerellä kulkee romanttisia purjevenekuunareita vielä nykyäänkin saarten välillä Niitä sieltä sitten etsin, mutten löytänyt. Totuus onkin, että näitä kuunareita kulkee Seurasaarilla saarten välillä, mutta valtioiden välillä ei sellaisia enää kulje. Kalliita risteilyjä kyllä on, ja nekin on helpompi aloittaa Tahitilta päin.

 

 

 

 

Lähtö Tahitilta

 

23.9.88 Perjantai.

Lähtö ei sujunut ilman kommelluksia, mutta se ei johtunut meistä tulokkaista. Naapuriveneen rouva irrotti peräköyden, ja hänen olisi pitänyt pitää siitä kiinni niin kauan, että edessä olevan ankkurin köysi olisi nostettu ja vene olisi kulkenut moottorilla vähän kauemmaksi rannasta, mutta hän päästi köyden heti irti, ja vene ajautui oikealla puolella olevaan matalaan.

 

Toisesta naapuriveneestä tuli onneksi varsin reipas mies meitä auttamaan. Hän ui veneen viereen, ja yritti ensin vedessä työntää venettä ulospäin. Sitten hän kiipesi veneeseen ja työnsi venettä keksillä ja veti venettä minun kanssa etuköydestä. Jim joutui koko ajan olemaan moottorin ja ruorin ääressä. Saimme veneen aika nopeasti irti ja nostimme ankkurin. Naapuriveneen mies heilautti kättään, hyvästeli melko eleettömästi, me kiitimme häntä, hän hyppäsi reippaasti laidan yli ja ui takaisin. Veneen pohjassa ei ollut vaurioita kun tarkastimme sen sitten Bora Borassa.

 

Sataman suussa Mariella meinasi ajaa kivelle, hän ajoi aivan liian lähelle poijua, siinä näkyi korallia aivan lähellä merenpintaa. Huusin Jimille, ja Jim juuri ja juuri sai pelastettua tilanteen.

 

Mainingit alkoivat tulla oikealta suurina ja pitkinä. Vene keinui niissä sulavasti. Tunnelma oli samanlainen kuin kauniilla ilmalla kalassa Pohjanlahdella. Tuuli ei vielä tuntunut, kun olimme Tahitin suojassa. Huomasimme, että purjeessa oli pari reikää ja ompelimme ne umpeen.

 

Peräsin meni lukkoon. Jimin mukaan tämä on yleisin kommellus mikä aina tulee uusien miehistön jäsenten kanssa. Kun ohjaus on automaattiohjauksella, ruoria ei saa pakottaa mihinkään suuntaan, muuten se lukkiintuu, vaijeri menee poikki tai sekaisin.

 

Moorea oli vasemmalla puolellamme ja näimme sen vuoret ja rannat varsin läheltä. Kiinnostavan näköinen saari se oli niin kuin Tahitikin.

 

Moorean eräällä vuorella oli reikä vuoren läpi, joka näkyy mereltä kun menee saaren ohi. Jim näytti sen meille.

 

Moorean jälkeen heitimme kaulaseppeleet, Leit, veteen. Tradition mukaan sen ihmisen tie vie takaisin Tahitille, jonka seppele ajautuu Tahitin rannalle takaisin. Ei näyttänyt kovin hyvältä, kun tuuli näytti olevan poispäin Tahitilta.

 

Meillä oli 3-4 tuntia loivia maininkeja Moorean päähän asti, siellä alkoi aika kova tuuli.

 

Seuraavan päivän iltapäivään asti matkanteko oli täyttä höykytystä. Sitä on merellä olo usein purjeveneessä Tyynellä Merellä. Yöllä oli vielä lyhyt myrsky – Mariellan ilmaisu, ja se tarkoittaa sitä, että yht’äkkiä pari tuntia tuulee paljon kovempaa kuin muuten. Ne ovat näiden vesien erikoisuuksia, ja huonomman kipparin kanssa ne saattaisivat olla vaarallisia, koska kova tuuli alkaa niin äkkiä, tämänkin opin vasta jälkeenpäin, kun ajatukseni oli että myrsky on vaan sellainen, joka kestää kauan, niin kuin Pohjanlahdella.

 

Minulla oli kahden tunnin ruorivuoro yöllä, kurssi oli 270, länteen. Kun meitä oli neljä, vahtivuoro tuli kuuden tunnin välein. Kuusi tuntia vapaata ja kaksi tuntia työtä. Siinä vain tarkkailtiin kompassia, että automaattiohjaus piti kurssissa, ja korjattiin, jos oli tarpeen. Ja katseltiin, näkyykö laivoja.

 

Olen ollut muutamia öitä avomerellä kalastamassa, mutta tämä oli aivan uutta. Tätä nimenomaan olin myös halunnut. Aaltojen kokoa olin tullut katsomaan. Ei se ollut niin pelottavaa kuin olin ajatellut. Vähän ajan kuluttua aaltoihin tottui. Merisairautta ei tullut, vaikka lievästi huono olo oli pitkän aikaa alussa ja aina välillä myöhemminkin. Mutta oksennukseen asti se ei mennyt tässä rauhallisesti keinuvassa katamariinissa.

 

24.9.88 Lauantai.

6.20 ylös. Valoisaa oli jo. 150 meripeninkulmaa, 25 tuntia, 6,2 solmua siis, laskin keskimääräisen vauhtimme. Tuuli oli ollut aika kova, olimme tulleet lujaa.

 

Raiatea näkyi oikealla edessä, pohjoisessa. Kurssi 320, melkein pohjoiseen. Huahine olisi ollut Raiatean takana, sen oikealla puolella, mutta se oli vähän liian kaukana, että olisimme sen nähneet.

 

(Matkakertomus jatkuu kirjan toisessa osassa. Alun perin se oli erillinen nide, mutta tähän se tulee tietysti suoraksi jatkoksi, se on vielä kiehtovampi tarina, kuin tämä tähänastinen. Itse asiassa siitä se juttu vasta alkaa…)

 

 

Tietoja 5.2. Perustiedot Tahitilta ja Seurasaarilta

 

 

Tahiti kuuluu Seurasaariin. Kapteeni Cook nimesi saaret näin, koska hänen mielestään täällä on suuria saaria niin paljon lähekkäin, että ne muodostavat seurueen. Seurasaaret koostuvat Tuulenpuolen Saarista (Tahiti, Moorea ja muutama pienempi saari), Tuulen alapuolen saarista (Huahine, Raiatea, Tahaa, Bora Bora, Tupai, Maupiti, Motu One, Manuae, Mopelia) ja Australes-Saarista (ulkopuolisista saarista).

 

Tahitilta lähtien on helppo purjehtia pitkin näitä saaria ja käydä vaikka jokaisella vuorotellen, pasaatituuli kulkee juuri näin, aina on suurin piirtein myötätuuli. Australes-saaret silloin kyllä jäävät näkemättä, ne ovat Tahitilta etelään.

 

Tahitin kieli on nykyään levinnyt yli koko Ranskan Polynesian, vaikka ennen eurooppalaisten tuloa muilla saarilla puhuttiin jonkin verran erilaisia polynesialaisia kieliä.

 

Pääkaupunki Papeete on Tahitin saarella, mutta kaikki Seurasaaret ovat kauniita ja tutustumisen arvoisia, ja niissäkin on myös huvituksia niitä haluaville.

 

Bengt Danielsson (Thor Heyerdahlin matkakumppani lautalla) on kirjoittanut Tahitin saaresta hyvän matkaoppaan, jossa saaren ympärikierroksella liitetään jokainen paikkakunta Tahitin historian tapahtumiin. Sitä myydään Tahitilla kaikissa kirjakaupoissa ranskankielisenä ja myös englannin kielellä.

 

Bora Boran ovat kuuluisat elokuvantekijät tehneet erittäin tunnetuksi ja suosituksi turisti-saareksi. Monet pitävät sitä Etelämeren kauneimpana paikkana ja kaikin puolin viihtyisimpänä oleskella.