1. Bora Bora

 

 

Bora Bora nousi taivaanrannasta jo aamupuolella. Koko aamupäivän lähestyimme sitä. Huono olo oli poissa. Aallot pauhasivat ohi mahtavina. Raiatean suojassa aallokko pikkaisen lieveni, mutta suuret aallot kiersivät Raiateaa ja tulivat takaa ja takaa vasemmalta.

 

Bora Bora suureni ja suureni, ja koralliriuttojen näkyessä aloimme kiertää niitä, kohti länsipuolella olevaa aukkoa. Aukkoon oli ensimmäisistä koralliriutoista vielä 3 meripeninkulmaa.

 

Kauppalaiva Tahitilta tuli takaamme ja ohitti meidät. Vilkutimme heille. Yöllä oli tullut yhden laivan valot vastaan kaukaa oikealla. Muuten emme olleet nähneet koko matkalla ketään.

 

Koralliriutan aukolla laskimme purjeet kauhealla tohinalla. Jim huuteli ohjeita – hänen opetusmenetelmänsä on vähän sellainen, että aina ollaan tositilanteessa. Hän vain katsoo, ettei tule onnettomuuksia.

 

Moottorilla sitten ajoimme Bora Boran satamaan. Purjeilla se olisikin ollut aika vaikeaa. Jos moottori menee rikki, miten teemme nämä lähdöt ja tulot? Ainakin kapeissa paikoissa huonolla tuulensuunnalla se on aika vaikeata. Ennen vanhaan purjelaivoja vedettiin satamassa veneillä keulasta ja perästä oikeaan paikkaan ja asentoon.

 

12.40 olimme perillä. Vaitape on tämän pääkeskuksen nimi. Tänne tulee kauppalaivojen lisäksi myös autolautta Papeetesta. Pyöriäisiä näkyi muutama satamaan lipuessamme koralliriuttojen sisäpuolella. Myös lentokaloja näkyi muutaman kerran. Ne olivat yllättävän värikkäitä, kirkkaan vihreitä, kuulaita tai monivärisiä, lensivät ihmeen pitkiä matkoja aivan vedenpinnan yläpuolella.

 

Veneen kiinnityspoijun satamalahdessa – täällä on hyvin hoidettu luonnonsatama – onnistuin onkimaan keksin tapaisella kolmannella yrityksellä. Siihen kiinnityimme, ja vene oli täysin turvallisessa suojassa aalloilta, muilta veneiltä jne. Hyppäsimme heti veteen ja sitten nukuimme.

 

Illalla oli ”Happy hours” rantahotellissa, ”Ra Ra”-hotellin baarissa. Juomia sai puoleen hintaan ja totta kai menimme sinne. 100 metriä kumiveneellä, ”dingi’llä”, on täällä nyt matkaa rantaan; sikäli Papeeten satama oli parempi paikka, siellä saattoi kiinnittyä laituriin tai lähelle rantaa ja kumivenettä pystyi liikuttamaan köysillä.

 

Baarissa oli täpötäyttä. Ihmiset olivat pääasiassa veneistä. Kaikenmaalaisia, yksi norjalainenkin. Eteläafrikkalaisen kaverin kanssa juttelin vähän, ja hän sanoi puolustaneensa eteläafrikkalaisten viikinkien mainetta kaikkia ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia viikinkejä vastaan; juomisessa, purjehtimisessa ja kaikissa lajeissa.

 

Hän sanoi, ettei suomalainen viikinki voi mitenkään ollakaan merisairas, kun kerroin ensimmäisestä päivästäni merellä. Ilmeisesti kovia merimiehiä täällä kaikki, ainakin puheissa niin kuin aina. Jokainen on kuitenkin jotenkin tullut tänne, hoitanut veneensä kuntoon jne. Kaikki sellainen on aina arvostettavaa, hienoja suorituksia, ja kunnioitettava elämänasenne. Kalifornian rannikolla on kuulemma extreme-kokemuksia metsästäviä nuoria, jotka vuokraavat veneitä ja lähtevät merelle ilman merimiestaitoja; heidän kanssaan merivartiostot ovat ihmeissään (Tämän kuulin kyllä vasta nyt juuri täällä, 2008, en tiedä oliko niin jo 20 v sitten). Mutta he eivät pääse tänne asti.

 

Tulimme yhdessä pois. Yöllä poiju takertui veneen nousutikkaisiin, heräsimme kolinaan. Onko merellä sittenkään koskaan aivan turvassa ja rauhassa?

 

25.9. Sunnuntai.

Ajattelin tietysti mennä kirkkoon, kun oli sunnuntai, ja siellä aina näkee ja kuulee paljon, ja pääsee kiinni yhteisön elämään sen sosiaalisella puolella. Anita, Jim ja Mariella halusivat kuitenkin mennä biitsille. Lähdimme etsimään sellaista, minun oli joka tapauksessa nähtävä minne he menevät, että löydän heidät.

 

Biitsiä ei löytynyt eikä kirkkoa tullut vastaan sopivassa paikassa ja sopivaan aikaan. Mormonikirkon, kappelin, näin, ja protestanttisessa kirkossa oli juuri jumalanpalvelus loppuvaiheessa, kun menimme ohi.

 

Näimme kuitenkin koko tämän Bora Boran länsipuolisen rannan. Kävelimme ensin pohjoiseen ja sitten etelään. Pääkylä tuli tutuksi ja näimme missä olivat posti, pankit ja kaupat jne. Veneet olivat kahluumatkan päässä rannasta kaikenlaisten telineiden päällä ja roikkumassa telineistä. Tämä on täällä ratkaisu nousu- ja laskuveteen ym valtameren liikkeisiin.

 

Katselimme kaikenlaisia trooppisia kukkia, joita kasvoi joka pihassa, ja erilaisia hedelmiä. Mariella välittömänä ihmisenä pyysi yhdestä pihasta meille keltaiset kirpeänmakuiset hedelmät, joiden poikkileikkaus on tähdenmuotoinen. Niitä saa nykyään Suomestakin, en nyt muista nimeä.

 

Anitan mielestä tämä saari voittaa kauneudessa ja kiehtovuudessa aikaisemmat hänen näkemänsä. Ja hän on sentään ollut aika monella saarella ja myös kauniilla pikkusaarilla. Kaikilla täällä tuntuu olevan joku suosikkisaari, tai vahvemmin sanottuna kaikki rakastuvat johonkin saareen. Tancred oli rakastunut Manonoon, ja Anita ihastui nyt tähän Bora Boraan. Minun suosikkini on Tahitin jälkeen Mopelia, johon seuraavaksi lähdimme. Yleensä siis tämä tunne tuntuu tulevan jonkin pienemmän saaren kohdalla.

 

Illalla oli ”Barbeque”. Sana oli minulle silloin vielä tuntematon. Se tarkoittaa grillijuhlia ja oli englantilaisille ja varsinkin australialaisille varsin tuutu asia. Silloin arvelin, että se tarkoittaa jonkinlaista nyyttikestiä, kaikki toivat jotakin ruokaa mukanaan. Matkaympyröissä ja nuorilla tähän herkutteluun liittyy nyyttikestien tapaisia piirteitä, mutta grillijuhlia sana vain tarkoittaa. Australiassa oli tapana tuoda viinipullo isäntäväelle tuliaisiksi.

 

Nyt siis toimme kaikki jotakin mukanamme. Hotelli teki lisäksi kaikille liha- tai kalapihvin. Jim teki juhlaan herkullisia vihannespullia, jotka hän keitti öljyssä. Meillä on siis itse asiassa täällä veneessä ranskalainen kokki 12 $ vuorokausimaksulla. Joka päivä ateriat, ja sitten vielä pääsee matkustamaan Etelämerellä. Ei olisi kyllä parempaa onnenpotkua voinut tulla, paitsi että täytyi tehdä valinta Tahitin ja venematkan välillä. No, pääseehän Tahitille takaisin, jos vaan onnistuu hankkimaan rahaa Australiassa työnteolla.

 

Juttelin aika monien ihmisten kanssa. Norjalaiseen kaveriin tutustuin myös ja vaihdoimme kokemuksia. Kalifornialainen Kathy, jonka kanssa myös juttelin, väitti häntä pähkähulluksi, mutta asialliselta ja mukavalta, tyypilliseltä norjalaiselta merikarhulta hän vaikutti. Kokenut merimies, nimi ei jäänyt mieleen. Mutta vene, jonka perässä liehui komea Norjan lippu, oli ”Northern Quest”, pohjoinen vierailija, mikä tarkoittanee itse kipparia tai sitten veneen ja kipparin muodostamaa kokonaisuutta.

 

Tytöt – osa päivällä otti aurinkoa yläosattomissa – olivat tietysti kaikki varattuja, vene-emäntiä, ja loppuillasta päädyin pelaamaan shakkia Anitan kanssa. Jim ja Mariella olivat antibioottikuurilla ja Anita ei juo, joten varsin selvinä tulimme takaisin venekotiimme. Mukava ilta, mitään erikoista uutta en kuullut, näinpähän minkälaista tämä Etelämeren venekansa on.

 

26.9.88 Maanantai.

Yritin auttaa Jimiä pohjan puhdistamisessa. Siitä ei tullut mitään. En osannut käyttää snorkkelia työnteossa enkä varsinkaan sukeltaessa kun snorkkelin pää menee vedenpinnan alle. En ollut tajunnut, että tämähän tarvitsee opiskelua ja harjoitusta.

 

Espanjalainen pariskunta tuli kylään, nainen oli alun perin Venetsuelasta. Heidän pikkuveneellään menimme asioille kirkonkylään. Siellä näin yllätyksekseni Sandran. Hänellä oli uusi belgialainen miesystävä, ja hän oli jo lähdössä Amerikkaan.

 

Espanjalaisten kanssa meillä oli päivällinen. Illalla Jim halusi vaihtaa paikkaa laguunissa, hän halusi löytää hyvän snorkkelipaikan. Etsimme sopivan paikan, sataman edessä olevan pikkusaaren takaa, ja ankkuroiduimme sinne. Sukeltelimme sitten siellä ja illalla katselimme Ranskan Polynesian televisiota.

 

Kuu nousi Bora Boran keskusvuoren takaa, ja vuori oli mustana, komeana silhuettina silmiemme edessä. Ilta oli rauhallinen, olimme taas luonnossa ilman ihmisvilinää, sää oli lempeä, tropiikki lämmin, paikka suojainen.

 

27.9.88 Tiistai.

Nousimme ylös 6.20. Korjattiin purjeet, uitiin ja sukelleltiin. Jim puhdisti siinä samalla veneen pohjan. Espanjalaisten vene näkyi korallisriuttojen takana lähtevän Tongan suuntaan, siis länteen.